lauantai 5. toukokuuta 2018

Insinöörien edunvalvojat riitelevät aattokorvauksista, ulosmarssi uhkaa...

Olen ollut Insinööriliiton toiminnassa mukana käytännössä 1970-luvun alusta alkaen ja vielä tälläkin hetkellä paikallisyhdistyksen hallituksessa vuoden 2019 loppuun. Vuosi 2019 on mielenkiintoinen, sillä Insinööriliitto täyttää 100 vuotta ja tapahtumia riittää pikin vuotta läpi Suomen...

Kuinka monta kertaa olen esittänyt, että oikeaa, todellista edunvalvontatyötä tekevällä liitolla pitää olla prosenttiperustainen, suoraveloitusjäsenmaksu ja että liiton toimiston henkilökunnan työehdot pitää olla asiallisessa, mallikelpoisessa/esimerkillisessä kunnossa. 
Varsinkin tuo prosenttipohjainen jäsenmaksu ei ole toistaiseksi niin sanotusti kolahtanut. Minulla on kuitenkin tunne, että senkin aika vielä koittaa. 
Miksi? Siksi, että se on oikeudenmukainen ja tuo nimenomaan nuorta insinöörikuntaa nykyistä paremmin jäseniksi liittoon.
Tuo työehtokysymys onkin asia erikseen. Arvelen asian etenevän nopeasti myönteiseen päätökseen.


Suora nettilainaus Kauppalehdestä hiukan tuunattuna:

Insinöörien edunvalvojat riitelevät aattokorvauksista, ulosmarssi uhkaa

   
Insinööriliiton neuvotteluohjaaja Petteri Oksa.
Insinööriliiton neuvotteluohjaaja Petteri Oksa. KUVA: JUSSI LEINONEN
Insinööriliiton henkilöstöyhdistys jätti työtaisteluvaroituksen valtakunnansovittelijalle
Akavalaisen Insinööriliiton johdon ja henkilöstön välinen kiista pyhäaattojen asiakaspalvelutyön korvaamisesta on kärjistymässä työtaisteluksi. Insinööriliiton henkilökunta uhkaa marssia ulos työpaikaltaan 18. toukokuuta, ellei työnantaja eli ammattiliiton johto suostu maksamaan yhdistyksen vaatimia korvauksia aattopäivien asiakaspalvelutyöstä.
Insinööriliiton henkilöstöyhdistys ILH:lla on ollut oma työehtosopimus viime vuoden alusta lähtien, ja sen voimassaolo päättyi tammikuun lopussa. Aattokorvauksista on neuvoteltu 22. tammikuuta alkaen, yli kolme kuukautta ilman tulosta.
Henkilöstöyhdistyksen hallitus aloitti työtaistelutoimet jo torstaina julistamalla toimistoon ylityökiellon ja rajoittamalla työmatkojen keston varsinaiselle työajalle.
Henkilöstön pääluottamusmies Juha Särkkä kertoi perjantaina, että työnantajan tahtotila on aattokorvausten poistaminen. Työnantajaa edustava Insinööriliiton edunvalvontajohtaja Petteri Oksa kertoi puolestaan, että työnantaja on tehnyt jo kaksi sovintotarjousta, jotka henkilöstö on hylännyt.
Neuvottelut jatkuvat viikonloppuna, vaikka ulosmarssi uhkaakin vasta kahden viikon kuluttua. Osapuolet kommentoivat tilannetta sovittelevasti.
"Enpä tiedä, riidelläänkö tässä. Jotkut pulmat ovat vaan vaikeampia kuin toiset", Särkkä sanoi.
"Ei tässä mistään katastrofista voi puhua", Oksa arvioi helatorstain, vapun ja juhannuksen aattojen korvausriitaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti