sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Sightseeing-ajelu Kemin keskustassa hetki sitten...

On kaunis, aurinkoinen talviaamu. Käväisin tänään aamutuimaan eräänlaisen pienimuotoisen sightseeing-ajelun Kemin keskustassa. 
Haukkarista lähdettyäni ajelin ensin Karjalahdelle kokeilemaan - minulle uuden - muovinkeräyskontin toimivuutta.
Olin kotona pistänyt muoviämpäreissä olleet kierrätysmuovit mustaan jätesäkkiin. Jätesäkistä ne oli helppo siirtää konttiin. Todennäköisesti tästä lähtien kierrätysmuovit pistämme lämpimässä varastotilassa suoraan jätesäkkiin, joten yksi välivaihe poistuu...

Karjalahdelta ajelin Ruutinpuiston vierustaa Hahtisaaren venesatamaan ja edelleen sisäsatamaan. Hyvin olivat uudet rivitalot rantaan asettuneet. Lisää rakennetaan - hyvä niin.

Safariyrittäjän moottorikelkat olivat rantatöyräällä. Muutamia pilkkijöitä oli jo nököttämässä merenjäällä. Hiihtäjiä oli liikkeellä. Lisäksi rannan ja merenjään tuntumassa liikkui muutamia turisteja.

Uteliaisuuttani ajelin Mansikkanokalle. Uutta, ympärivuotista Lumilinnaa oli jo aloitettu rakentamaan. Pohjatyöt olivat käynnistyneet.

Alueella oli työn touhua, taisipa safariyrittäjänkin henkilökuntaa/kalustoa olevan liikkeellä.

Lumilinnan läheisyydessä oli seitsemän upeaa turistibussia parkissa. Ohi ajaessani havaitsin ainakin neljässä oleva kiinankielistä tekstiä tuulilasiin kiinnitetyssä infolapussa.
Lumilinnan tuntumassa oli useita ryhmiä liikkeellä.

Ihan mukava pikareissu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti