perjantai 31. maaliskuuta 2017

Häpeä! Suuri kansallinen häpeä! Leipäjonot Suomessa...

Leipäjonot eivät ole uusi ilmiö Suomessa, niitä on ollut vuosikymmiä, mutta leipäjonojen määrä ja pituudet ovat lisääntyneet. Olen vuosikymmnien aikana kirjoittanut monta kertaa asiasta. Aina tuntuu pahalta katsella kuvia leipäjonoissa olevista ihmisistä, oikeastaan aina vaan pahemmalta.



Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Leipäjonoihin on ilmestynyt työssä käyviä – EU:n ruokalähetystä odotetaan kuin kuuta nousevaa

Leipäjonojen pituus on kasvanut Suomessa selvästi.
Ruoka-apu

Ihmiset jonottivat elintarvikkeita jäisellä tiellä Helsingin Myllypurossa.
Ihmiset jonottivat elintarvikkeita jäisellä tiellä Helsingin Myllypurossa 2. maaliskuuta.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva


Leipäjonot eivät ole enää vain yksinäisten toimeentulotuen varassa elävien oljenkorsi.
Yle kysyi ruokajakeluiden järjestäjiltä ympäri maata leipäjonojen tämän hetken tilanteesta. Viesti oli selvä: asiakasmäärät ovat kasvaneet ja käyttäjiksi on tullut kokonaan uusia ihmisryhmiä.
Helsingin Sanomat on kirjoittanut siitä(siirryt toiseen palveluun), miten Kelan vaikeudet perustoimeentulotukihakemusten ratkaisemisessa olisivat näkyneet ruokapankeissa. Samaa kerrotaan muun muassa Tampereelta ja Kuopiosta, missä leipäjonojen asiakasmäärän sanotaan jopa lähes kaksinkertaistuneen.
Jyväskylässä paikallisesta ruokapankista on tavallisesti saanut ruokakassin vain toimeentulotukipäätöstä vastaan. Nyt kun päätökset ovat viivästyneet, ehdosta on alettu joustaa. Hakijalle voidaan antaa ruokakassi harkinnanvaraisesti, vaikkei hän olisi saanutkaan tukipäätöstä.
– Ruokaa on vielä riittänyt kaikille, mutta aika jämptille menee, kertoo puolestaan Anne Hiltunen porilaisesta Elämän leipä ry:stä.
Moni ruokapalvelun järjestäjä kertoo kävijämäärän kasvaneen ilman Kela-sotkuakin. Toimeentulotukien viipyminen on silti tuskastuttanut entisiäkin asiakkaita.
– Jopa meidän vapaaehtoisten kohdalla, jotka elävät toimeentulorahan varassa, maksatukset ovat olleet kaksi–kolmekin viikkoa myöhässä. Joillekin jouduin sitten lainaamaan tai antamaan vähän apua, että pärjäävät, Laupeudentyö ry:tä Helsingissä johtava Heikki Hursti sanoo.

Jonossa näkyy nyt myös nuoria, opiskelijoita ja lapsiperheitä

Kuopion Ruoka-apu jakaa kaupungin keskustassa ruokaa kolme kertaa viikossa. Maanantain ja torstain jakeluun jonottaa nykyisin jopa pari sataa ihmistä, lauantaina maitotuotteita hakee noin sata asiakasta.
Järjestäjät kertovat, että leipäjonossa käyntiä ei enää pidetä niin häpeällisenä kuin aikaisemmin. Mukaan on tullut yhä enemmän nuoria, opiskelijoita ja lapsiperheitä. Samaa sanotaan muidenkin alueiden ruokajakeluista.
– Jonossa on nyt aivan outoja naamoja. En tiedä, ovatko he jääneet Kela-loukkuun vai mistä mahtaa johtua, porilaisen Elämän Eliksiiri -yhdistyksen Riitta Ahonen miettii.
Kouvolan kortteliyhdistyksessä on puolestaan huomattu leipäjonossa silmiinpistävän paljon äitejä pienten lasten kanssa viimeisen kuukauden aikana.
– Kokonaan uusi kävijäryhmä ovat työssä käyvät ihmiset, joiden rahat eivät riitä ruokaan, kuvaa Kuopion Petosella Tukikohta-seurakunnan ruokajonosta vastaava Ilkka Blomerus.
Tavallisin asiakasryhmä ovat kuitenkin edelleen yksinäiset miehet, kerrotaan Jyväskylän Ruokapankki Jokapäiväisestä Leivästä.

Kuntavaaliehdokkaita ei tunnu kiinnostavan

Monella alueella odotetaan nyt huhtikuun alussa saapuvaa EU:n ruoka-apulähetystä. 1 500 kilon erässä on jauhoja, ryynejä, makaroneja, säilykkeitä, hernekeittoa, pastaa ja muita pitkään säilyviä elintarvikkeita.
Kymijoen Tukipuu ry:stä kerrotaan, että asiakkaat kyselevät pian saapuvan ruokalähetyksen perään päivittäin.
Kaikkialla maassa leipäjonot ovat juuri nyt pitkiä. Helsingissä Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:n jonossa oli viime perjantaina 3 128 ihmistä.
Varkaudessa vapaaseurakunnan organisoimassa ruokajonossa on laskettu kolmen vuoden aikana käyneen yli 52 000 asiakasta.
– Kolmen vuoden aikana olemme jakaneet ruokaa miljoonan euron edestä, laskee ruokajakelun pääjärjestäjä Veikko Tarvonen.
Helsingin Myllypuron elintarvikeavun toiminnanjohtaja Sinikka Backman sanoo, että avain leipäjonojen lyhentämiseen olisi oikeiden työpaikkojen löytäminen pitkäaikaistyöttömille. Nyt moni siirtyy hänen mukaansa tuetusta työstä toiseen, mutta suurin osa ei koskaan työllisty oikeasti.
– Siihen olen kiinnittänyt huomiota, että kun näitä kuntavaaliehdokkaita liikkuu, ei niistä kukaan ota asiakseen, että leipäjonot saataisiin poistettua.

Kannatusmittaus: SDP:n kannatus putosi, perussuomalaiset nousuun...

Kaikki on vielä auki - onneksi...

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Kannatusmittaus: SDP:n kannatus putosi, perussuomalaiset nousuun

Ylen maaliskuun kannatuskyselyssä kokoomus on kiilannut suurimmaksi puolueeksi. SDP on menettänyt selvästi kannatustaan, kun taas perussuomalaiset on noussut aallonpohjasta.
Puolueiden kannatus
Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka
Kuntavaalien kynnyksellä suurimpien puolueiden kannatuksessa on tapahtunut selviä muutoksia.
SDP on menettänyt asemansa suurimpana puolueena kokoomukselle. Demareiden kannatus on pudonnut helmikuuhun verrattuna kaksi prosenttiyksikköä 18,8 prosenttiin.
Kokoomus on petrannut jonkin verran omaa kannatustaan, keskustalle on tullut puoli prosenttiyksikkö miinusta. Kolmen suurimman prosenttiosuudet ovat lähellä toisiaan, joten kuntavaaleissa ykköspuolueen asemasta käydään tiukka kisa.
Pitkään alamaissa vaeltanut perussuomalaiset on nostanut nyt kannatusprosenttinsa toiselle kymmenelle ensimmäistä kertaa sitten syyskuun 2015.
Ylen maaliskuun kannatusmittauksessa kysyttiin nimenomaan puolueiden kuntavaalikannatusta. Tutkimus näyttää plussaa kokoomuksen ja perussuomalaisten lisäksi RKP:lle sekä ryhmälle "muut".
Vihreät säilyttivät edelliseen vaalitulokseensa nähden vahvan kannatustasonsa, vaikka pudotusta hieman tulikin. Myös Vasemmistoliiton kannatus niiasi vähän. Kristillisdemokraatit menettivät puoli prosenttiyksikköä, ja puolue on kannatukseltaan selvästi pienin 3,6 prosentin osuudella.

Puheenjohtajakisa hyödytti perussuomalaisia

SDP:n ja perussuomalaisten kannattajat näyttävät jälleen liikkuneen ja tällä kertaa demarijohtaja Antti Rinteen näkökulmasta kivuliaaseen suuntaan.
Kyselyn tausta-aineistosta selviää, että demareiden maaliskuussa menettämistä kannattajista puolet on työväenluokkaisia ihmisiä. Vastaavasti perussuomalaiset on saanut prosenttiyksikön verran lisää duunareita tukijoikseen.
Aivan näin yksinkertainen muuttoliike puolueesta toiseen ei kuitenkaan ole kyseessä, toteaa kannatuskyselyn Ylelle tehneen Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen.
– Nämä eivät välttämättä ole kaikki samoja ihmisiä. Perussuomalaisten aikaisempi kannatuslasku ei kokonaan ole mennyt demareille, vaan heitä on siirtynyt katsomoon. Nyt näyttää, että he ovat saaneet osan palaamaan, Pajunen analysoi.
Perussuomalaisia näyttää avittaneen tutkimusjaksolle sijoittunut puheenjohtajakampanjan alku.
Timo Soini ilmoitti luopumisestaan 5. maaliskuuta. Vahvimpina seuraajaehdokkaiksi ilmoittautuivat Soinia maahanmuuttokriittisemmät Sampo Terho ja Jussi Halla-aho.
Puheenjohtajakamppailut tuppaavat näkymään kannatuksen nousuna puolueilla. Tosin demarit eivät kokeneet vastaavaa hyötyä, kun Antti Rinne helmikuussa valittiin jatkokaudelle.

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Vakaan kannattajakunnan kokoomus kiilasi kärkeen

Viime kuntavaaleissa eniten ääniä saanut kokoomus kiilasi nyt kärkeen, vaikka sen kannatus ei suuresti kasvanut.
Demarit ovat pitäneet kuntavaalikampanjassaan esillä sote-uudistuksen vaaroja ja lupailleet purkavansa ainakin osia siitä, jos nousevat eduskuntavaalien jälkeen valtaan.
Näyttää siltä, että nykymuotoinen sote-uudistus on niin vaikeasti ymmärrettävä kokonaisuus, ettei sen arvostelukaan lisää puolueen kannatusta.
– Sotella on vaikea tehdä politiikassa bisnestä, toteaa Taloustutkimuksen Jari Pajunen.
Kiistellyn valinnanvapauslainsäädännön äiti on juuri kokoomus, mutta puolueen kuntavaalikannatusta se ei näytä syöneen, päinvastoin. Kokoomuksen peruskannattajakunta on puolueuskollista ja vilkkaasti äänestävää väkeä.
Sote-hankaluuksia selvittelemässä on sitäpaitsi nähty useammin keskustalainen pääministeri Juha Sipilä, kuin kokoomuksen Petteri Orpo.

Epävarmuus suurta, kiinnostus perussuomalaisiin kasvoi

Vaikka kuntavaalit ovat jo aivan lähellä, vain 56,1 prosenttia vastaajista kertoi puoluekantansa kyselyssä. Osuus tosin on hieman kasvanut helmikuusta, mutta epävarmuus äänestäjien keskuudessa näyttää edelleen hyvin suurelta.
Taloustutkimuksen kyselyssä selvitettiin myös, mikä puolue kiinnostaa eniten niitä, jotka eivät puoluekantaansa osaa kertoa.
Perussuomalaisten kannatusnousun kanssa on linjassa, että myös kiinnostus puoluetta kohtaan on kasvanut. Helmikuun mittauksessa puolueesta oli kiinnostunut 5,3 prosenttia epävarmoista, nyt 7 prosenttia.
Taloustutkimus haastatteli mittaukseen 2 444 henkilöä. Haastattelut tehtiin 6. – 28.3.2017. Virhemarginaali suurimpien puolueiden osalta on 2,2 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.
Lataa tutkimusaineisto itsellesi tästä PDF-tiedostona(siirryt toiseen palveluun).

torstai 30. maaliskuuta 2017

Putin: Olen valmis tapaamaan Trumpin Helsingissä...

Toivottavasti ennen mahdollista tapaamista epäilyt Venäjän toteuttamista vakoilu/hakkerointi/ tms. -sotkuista liittyen USA:n presidenttivaaleihin, on selvitetty.


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Putin: Olen valmis tapaamaan Trumpin Helsingissä

Putin vastasi tasavallan presidentin Sauli Niinistön puheenvuoroon. Niinistö sanoi Arkangelissa olevansa iloinen, jos hän voisi isännöidä Venäjän ja Yhdysvaltain presidenttejä Suomessa.
Ulkomaat
Vladimir Putin ja Sauli Niinistö Venäjän Arkangelissa torstaina 30. maaliskuuta.
Vladimir Putin ja Sauli Niinistö Venäjän Arkangelissa torstaina 30. maaliskuuta.Jussi Nukari / Lehtikuva
Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoo olevansa valmis tapaamaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Helsingissä. Tapaaminen voitaisiin järjestää arktista aluetta koskevassa huippukokouksessa.
Suomi aloittaa Arktisen neuvoston puheenjohtajana toukokuussa.
Putin vastasi tasavallan presidentin Sauli Niinistön puheenvuoroon. Niinistö sanoi olevansa iloinen, jos hän voisi isännöidä Venäjän ja Yhdysvaltain presidenttejä Suomessa.
– Suomi on hyvä naapuri. Sillä on hyvä asiantuntemus korkean tason tapahtumien järjestämisestä. Suomi olisi siksi sopiva maa ja Helsinki sopiva paikka tällaisen tapaamisen järjestämiselle, Putin sanoi.
Putinin mukaan tapaamisen toteutuminen riippuu kuitenkin Yhdysvalloista. Putinin ja Trumpin on määrä tavata joka tapauksessa viimeistään teollisuusmaiden G20-huippukokouksessa Saksan Hampurissa heinäkuussa.
Niinistö ja Putin osallistuvat parhaillaan yhdessä arktista aluetta ja ilmastonmuutosta käsittelevään paneelikeskusteluun Venäjän Arkangelissa.

Putin: Yritimme lisätä transpondereiden käyttöä

Kysyttäessä Yhdysvaltain ja Venäjän välien kiristymisestä Putin nosti esiin Niinistön viime kesänä Kultarannassa tekemän ehdotuksen Itämerellä lentävien koneiden tunnistimien eli transponderien käytöstä.
Putinin mukaan Venäjä on yrittänyt saada kaikki, myös ulkovaltojen, Itämerellä lentävät sotilaskoneet käyttämään tunnistimia. Sotilasliitto Naton jäsenmaat eivät kuitenkaan halua käyttää niitä, Putin sanoi.
Niinistö korjasi Putinia.
– Vladimir, en sanonut, että vain Venäjän koneet lentäisivät ilman transpondereita. Sanoin sinulle viime kesänä, että on koneita, jotka lentävät ilman niitä, Niinistö totesi.
Putin naurahti vastaukseksi, ja Niinistö kiitti Putinia tunnistinasian viemisestä eteenpäin.

Putin ja Niinistö korostivat yhteistyötä arktisella alueella

Molemmat presidentit korostivat Arkangelissa yhteistyön tarvetta arktisella alueella. Putin kuitenkin painotti avauspuheenvuorossaan samalla arktisen alueen valtavaa taloudellista potentiaalia.
– Ajattelemme helposti, että liiketoimet ja ympäristönsuojelu ovat vastakkaisia asioita. Tästä olisi päästävä, Niinistö sanoi myöhemmin paneelikeskustelussa.
Niinistö patisti kaikkia Pariisin ilmastosopimuksen allekirjoittajavaltioita ratifioimaan sopimuksen nopeasti.
Niinistö myös muistutti, että ilmaston lämpenemistä tapahtuu nopeimmin pohjoisilla alueilla. Arktisella alueella keskilämpötila on noussut kaksi kertaa niin nopeasti kuin muualla, Niinistö sanoi.
– Jos menetämme arktisen alueen, menetämme koko maailman, hän jatkoi.
Niinistö korosti myös kansainvälisen oikeuden merkitystä.
– Geopoliittiset jännitteet muualla maailmassa eivät saa vaikuttaa arktiseen alueeseen, Niinistö sanoi.
– Emme aio ryhtyä sotaan tai kilpailla Yhdysvaltain kanssa arktisesta alueesta, Putin tähdensi paneelissa.
Paneelin jälkeen Niinistö ja Putin tapaavat vielä kahden kesken. Keskusteluja on silloin määrä käydään muun muassa ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja Ukrainan sodasta.
Niinistö hakee vierailullaan tukea Suomen Arktisen neuvoston puheenjohtajuuskauden aloitteille muun muassa ilmastonmuutoksen torjunnasta.

Oletko sinä soihdunkantaja?

Lähetin alla olevan tekstin lehteen viime vuoden puolella. Tässä uusintana: 

Oletko sinä soihdunkantaja?

Jäin 01.10.2008 täysin ansaitsemalleni (vanhuus)eläkkeelle. Siten vuonna 1962 alkanut puunjalostusteollisuuden ammattiura ja vuonna 1972 alkanut opettajaura ovat tältä erää takanapäin. Sain ammatillisesti elää upean pätkän Suomen puunjalostusteollisuuden kehittymistä.
Tosin laitatan nimikirjaotteen kuntoon, eihän sitä tiedä, mitä vielä eläkkeellä ollessaan tekee, kun ihan hallitustaholtakin patistelevat – ainakin tällä hetkellä työssä olevia – jatkamaan sorvin ääressä olemista nykyistä pitempään.

Selailin hetki sitten vanhoja tekstejäni. Muun muassa alla oleva hiukan päivitettynä alkoi kiinnostaa...
Olin kauan – noin kaksikymmentä vuotta sitten – koulutus- ja opintopäivillä Virossa, Tallinnassa.

Tapahtuman eräs luennoitsija, matkasaarnaaja, superkouluttaja kysyi oman luentonsa alussa: ”Mikä on maailman eniten käytetty sana?”

Luettelimme tukun suomenkielisiä versioita, kuten; globalisoituminen, ympäristönsuojelu, tietotekniikka, verkostoituminen, jne. ,nykyisin olisimme todennäköisesti luetelleet aivan muita käsitteitä.

Hänen mielestä maailman eniten käytetty sana siihen aikaan oli PARADIGMA.

Mitä se on?
Hän luonnehti em. sanaa yleisesti ja laajasti eräänlaisena ihmisen mielikuvana, näkemyksenä, käsityksenä ympäröivästä maailmasta.
Hän liitti sen taitavasti myös oppimiseen ja nimenomaan uusien asioiden omaksumiseen ja luovien ratkaisumallien aitoon etsimiseen, aistimiseen…

Hän kuvasi asiaansa erittäin mielenkiintoisesti piirtoheittimen avustuksella.

Todettakoon, että pyysin häneltä esitelmän jälkeen hänen piirtämänsä lennokkaat piirtoheitinkalvot muistoksi erinomaisesta esitelmästä, johon hän mielihyvin suostui ja signeerasi pääkalvon nimellään. Se sopisi raamitettuna huoneentauluksi.

Hän otti esimerkin pääkopastamme kuvaten siinä olevaa tilaa meidän kaikkien tuntemalla mämmilaatikolla!
Hän kertoi lennokkaasti, että meidän jokaisen päässä on todellakin tavallaan mämmilaatikko, jonka mittasuhteen ovat jotakuinkin kaikkien tiedossa.

Hän kuvasi ns. Gaussin käyrän avulla meitä tavallisia maan tallaajia ja nimenomaan meidän käyttäytymistämme tilanteessa, jossa esim. organisaatiolle esitetään uusi, entisestä poikkeava ehdotus, jonkin asian toteuttamiseksi…

Tutkimusten mukaan pieni, todella pieni osa ryhmästä ”syttyy” välittömästi asialle.

Toisena on suurin osa on ns. hiljaista enemmistöä, joka hartaasti toivoo, että jatketaan entiseen, hyväksi havaittuun tyyliin.

Kolmantena selkeästi erottuvana ryhmänä on myös pieni, mutta yleensä erittäin aggressiivinen ryhmä, joka jotakuinkin haistattaa kaikille uudistuksille, koska ne ovat tähänkin saakka aina menneet lievästi sanottuna poskelleen!
Tämähän meille kaikille on tuttua, mutta…

Hän sanoi, että em. pieni ryhmä, joka suhtautuu myönteisesti uusiin asioihin on todella merkittävä, josta on erityisesti huolehdittava, koska siinä ryhmässä on koko organisaation kannalta menestyksen avaimet!

Siinä ryhmässä on tulisieluisia soihdunkantajia, esitaistelijoita, jotka yleensä saavat myös muut syttymään esitetylle, uudelle asialle. Se on juuri se ryhmä, joka ei aivan ensimmäisenä sano ei!, EI ja EEEIII!, näin ei voida menetellä, näin ei ole aikaisemminkaan tehty, vaan …

Se on juuri se ryhmä, joka madaltaa oman mämmilaatikkonsa reunoja ja laajentaa mämmilaatikkonsa pohjapinta-alaa antaen uusien ajatusmallien vapaasti iskeytyä omaan tajuntaan ja siten avartaa, monipuolistaa omaa näkemystään esitettävästä asiasta!

Tämän ryhmän jäsenet eivät aivan ensimmäisenä myöskään ajattele: “ Kun tuo ajatus ei ole minun omasta päästäni lähtöisin, minä en voi sitä kannattaa ja eteenpäin viedä!”, vaan että …

Mikä ettei, pannaan homma haisemaan!”, ja tulosta yleensä syntyy!

Kysymys kuuluu:" Haluatko Sinä olla em. tyyppinen tulisieluinen soihdunkantaja?"

Jos vastasit kyllä, Sinulla on todennäköisesti loistava tulevaisuus edessäsi! Kaikkea hyvää Sinulle.

Niin, kuntavaalit lähestyvät, kaikki ryhmittymät toivovat saavansa ehdokkaiksi em. tyyppisiä soihdunkantajia. Lähde mukaan!

Pohdiskeluterveisin
Aki Pyykkö
Opetusalan eläkeläinen Kemistä


Henkilökohtaista äänimääräpohdiskelua Kemissä...

Kemissä on 17675 äänioikeutettua näissä kuntavaaleissa. Jos optimistisesti lähestyn asiaa ja ennustan, että äänestysprosentti on 55% niin hyväksyttyjä ääniä on 9721.

Kemissä ilmeisesti "ääniharava"-titteli = äänikuningas tai -kuningar saavutetaan noin 400 äänellä.
Kemissä on yksitoista äänestysaluetta. Em. tittelin saavuttamiseksi olisi saatava jokaiselta äänestysalueelta noin 36 ääntä...

Todettakoon, että mm. omalla äänestysalueellani eli Syväkangas-Ritikka on 2077 äänioikeutettua ja jos äänestysprosentti olisi 55%, niin ääniä olisi jaossa 1142.

Mikäli Kemin Keskustan kuntavaalikampanja onnistuu suunnitellulla tavalla, todennäköisesti noin 100 äänellä saattaa valtuustopaikka toteutua. Se merkitsee keskimäärin noin 9 ääntä jokaiselta äänestysalueelta...

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Talvivaaran konkurssihakemus peruttiin yllättäen – yhtiö virittelee uutta liiketoimintaa...

Ken elää, hän näkee...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Talvivaaran konkurssihakemus peruttiin yllättäen – yhtiö virittelee uutta liiketoimintaa

Viisi velkojaa on perunut hakemuksensa pörssiyhtiö Talvivaaran asettamisesta konkurssiin, sanoo yrityssaneerauksen selvittäjänä toimiva asianajaja Pekka Jaatinen.
Talvivaara
Talvivaaran kaivoksen liput liehuivat heinäkuussa 2014 Sotkamossa.
Talvivaaran kaivoksen liput liehuivat heinäkuussa 2014 Sotkamossa.Jarno Kuusinen / AOP
Hakemus Talvivaaran asettamisesta konkurssiin jätettiin Espoon käräjäoikeudelle vain viikko sitten.
– Viisi velkojaa on perunut hakemuksen, jonka mukaan Talvivaara pitäisi asettaa konkurssiin, selvitysmies Pekka Jaatinen sanoo.
Vielä viime viikolla velkojat katsoivat, että yhtiön Espoon käräjäoikeudelta hakemaa yrityssaneerausta ei tule vahvistaa, vaan pörssiyhtiö Talvivaara olisi haettava konkurssiin.
Selvitysmies Jaatinen puolestaan oli esittänyt käräjäoikeudelle yrityssaneerauksen vahvistamista. Yrityssaneerauksen nyrkkisääntönä on, että saneerauksen olisi oltava velkojille kannattavampi kuin yrityksen alas ajo.
Jaatisen mukaan velkojat haluavat lausua yrityssaneerausta koskevasta asiasta uudelleen.
– Yrityssaneerausmenettelyn käsittely käräjäoikeudessa siis jatkuu, Jaatinen kertoo.
Konkurssivaatimuksensa peruivat valtion erityisrahoitusyhtiö Finnvera, Handelsbanken, OP-ryhmä, Danske Bank ja Nordea.

Talvivaara kehittelee romumetallibisnestä?

Viime viikolla velkojat katsoivat lausunnossaan, että yrityssaneerauksen keinot eivät riittäisi poistamaan Talvivaaran maksukyvyttömyyttä. Lausunnossa todettiin, että Talvivaaralla ei ole kassavirtaa tuottavaa liiketoimintaa.
Talvivaara ei omista enää Sotkamossa sijaitsevaa kaivosta. Kaivos on ollut vuodesta 2015 lähtien valtionyhtiö Terrafame.
Espoon käräjäoikeus aloitti Talvivaaran yrityssaneerausmenettelyn vuonna 2013.
Yrityssaneerauksen tavoitteena on tervehdyttää taloudellisissa vaikeuksissa olevan yrityksen liiketoiminta. Talvivaara odottaa siis parhaillaan käräjäoikeudelta päätöstä yrityssaneerausohjelman vahvistamisesta.
Talvivaaran pyrkimyksenä on päästä eteenpäin uusien liiketoimintojen keinoin. Yhtiö on kehittelemässä muun muassa romumetallien käsittelyyn liittyvää liiketoimintaa.

Valeuutiset ovat roskaa, eivät uutisia...

Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan.
Suora nettilainaus Helsingin sanomista hiukan tuunattuna:
Pääkirjoitus    |   Kolumni

Valeuutiset ovat roskaa, eivät uutisia

Roskatiedon tehtailijat yrittävät murtaa yhteiskunnan luottamusta ja kykyä päättää omasta tarinastaan.

SUOMA­LAISILLA on erityisen hyvä kyky torjua Venäjältä lähtöisin olevaa propa­gandaa ja tekaistua tietoa, arvioitiin Foreign Policy -lehdessä kuukausi sitten.

Suomalaiset ovat maailman viidenneksi onnellisin kansa, pääteltiin vuorostaan viime viikon alussa julkistetussa uusimmassa vuosittaisessa maailman onnellisuusraportissa.

Kumpikaan arvio ei ole kovin vankalla tieteellisellä pohjalla.

Foreign Policyssa Suomen propagandakestävyydestä kirjoittanut Reid Standish kehui vuosi sitten samassa lehdessä Suomen taitoa hoitaa Venäjä-suhteitaan.

Onnellisuusraportissa Somalia pärjää paremmin kuin Bhutan, joka sentään omasta mielestään keksi onnellisuuden tai ainakin sen mittaamisen.

EI LÄHDETÄ kuitenkaan taas vähättelemään kansainvälisiä mittauksia, joissa Suomi menestyy.

Molemmissa arvioissa yksi peruste korkeille sijoituksille on suomalaisten vankka luottamus yhteiskuntaan ja sen instituutioihin. Se on tärkeä havainto.

Kun luottamusta on, yhteiskunnat voivat hallita omaa tarinaansa eli sitä, mikä on yhteisesti tärkeää ja mikä on totta. Niin Suomi edelleen tekee. Mutta luottamuksesta ja tarinanhallinnasta on meneillään armoton, maailmanlaajuinen kamppailu, jossa yhtenä kohteena on journalismi.

TUNNELMA ei ollut erityisen toiveikas, kun joukko eri maiden journalisteja, tutkijoita ja mediajohtajia mietti viime viikolla Unescon päämajassa Pariisissa, mitä asialle pitäisi tehdä.

Internetissä ja somessa on rajattomasti tilaa myös valheelle. 
Tekaistua tietoa tehtaillaan niin idässä kuin län­nessäkin, ja Facebookin kaltaiset suuret alustat vievät journalismilta voimavaroja.

Yksi vastaus Unescon päämajassa pohdittuun kysymykseen on, etteivät väittely valeuutisista ja valheiden kor­jaaminen saa viedä tilaa omalta tiedonvälitykseltä. Jos niin käy, toistellaan vain valheen sisältöä. Tarinanhallinta siirtyy valheen levittäjälle, joka saa pienellä kannatus­prosentilla suuren julkisuuden.

Toinen uhka on, että turvatakseen taloutensa media luopuu vaativasta ja kriittisestä journalismista ja korvaa sen jollakin halvemmalla. Sitä tapahtuu.

Näiden uhkien edessä Suomi todella on vastustuskykyisempi kuin monet muut maat, mutta ei immuuni.

Vielä yksi keino valeuutisten torjuntaan: niitä voi kutsua selkeästi niiden oikealla nimellä. Ne ovat roskaa eivätkä minkäänlaisia uutisia.