sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Uusi teknologia auttaa mutta...

Tunnustan, että olen lievästi sanoen skeptinen kaikkeen selaiseen teknologiaan, jolla pikkunäppärin erillistempuin yritetään ratkaista yleisesti esim. Suomessa asumiseen liittyviä sähkönkulutus/lämmitysongelmia.
Esimerkiksi tavallisessa omakotitalossa, mikäli siinä tavoitteena on normaalisti asua, säästömahdollisuudet ovat loppujen lopuksi rajalliset.

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Kotimaa 

Vaikka talo on tyhjillään sähkölasku laulaa – uusi teknologia auttaa

Miksi lämmittää asuinlämpöön tyhjiä huoneita perheen ollessa töissä ja koulussa, tai koulua ja työpaikkaa sen ollessa illat ja yöt tyhjillään? Sähkölämmitteisissä taloissa lämmityskuluihin voi hakea säästöjä huoneiden lämpötilaa ohjaamalla. Tuupovaaralainen keksintö mahdollistaa lämmön huonekohtaisen säätämisen vaikka kännykkäsovelluksen avulla.




Sähköpatteri.
Kuva: Jyrki Utriainen / Yle

Suomen energian loppukäytöstä uppoaa 25 prosenttia rakennusten lämmitykseen. 

Taakse jääneiden pakkasviikkojen sähkölaskut tekevät tuloaan, ja moni miettii, miten ihmeessä säästää lämmityskuluissa.
Yhden lämpöasteen muutos sisätiloissa merkitsee viiden prosentin muutosta vuotuisiin lämmityskustannuksiin. Termostaateissa olevilla karkeilla asteikoilla lämmön tarkka säätäminen on kuitenkin hankalaa.
Termostaatti ei myöskään lue esimerkiksi sitä, tarvitaanko huonetta juuri nyt, mikä on ulkolämpötila, saati seuraa pörssisähkön hintaa.

Tyhjälle kodille riittää pienempi lämpötila

Kiinteistöjen lämmitystä voi nykyisin ohjata älykännykällä, tietokoneella tai tabletilla mistä tahansa, ja milloin tahansa.
Tuupovaaralaiset Janne Manu ja Jukka Kuutti ovat kehitelleet uuden sukupolven ohjausjärjestelmän, jolla lämmitystä voidaan kohdistaa eri tiloihin esimerkiksi käyttöajat, sähkön hinta ja ulkolämpötila huomioiden.
– Ajelimme Hyvinkäältä usein Tuupovaaraan viikonlopuksi suvun vanhaan omakotitaloon. Mietimme, miten vanhan omakotitalon lämmitystä voisi ohjailla niin, että talo odottaisi meitä lämpimänä, kun myöhään perjantaina saavumme, muttei turhaa kulua tulisi sen ollessa viikot tyhjillään, kertoo Kotivo Oy:n toinen perustaja Jukka Kuutti.
Kuutti selvitteli, millaisia järjestelmiä lämmityksen ohjaamiseen on olemassa, mutta vaihtoehdot eivät vastanneet tarpeita.
– Harva haluaa investoida vanhaan taloon mittavia kaapelointeja ja piuhaviidakon virittämistä, jotain notkeampaa piti löytää. Kun sellaista ei löytynyt, päätimme kehittää sen itse, kertoo Kotivo Oy:n teknologiajohtaja Jukka Kuutti.

Lämmittäminen on palapelin kokoamista

Yritys väittää, että ohjausjärjestelmän turvin sähkölämmitteisen kiinteistön lämmitysenergiasta voidaan säästää jopa yli 35 prosenttia.
– Lopulliseen sähkölaskuun vaikuttaa hyvin moni asia. Summassa näkyy muun muassa mikä on kohteen koko ja kunto, lämmitysjärjestelmä ja sen ikä, ulkolämpötila, käyttötottumukset ja haluttu lämpötilan taso, ja sähkön pörssihinta. Harvempi näitä arjessaan päivittäin seuraa, joten päätimme antaa järjestelmän nuuhkia tarvittavat tiedot puolestamme, Janne Manu kertoo.
Kodeissa makuuhuoneet ovat usein päivän ajan tyhjillään, silti niitä lämmitetään samaan lämpötilaan muun kodin kanssa. Usein koko koti on päivän tyhjillään, kun vanhemmat ovat töissä ja lapset koulussa ja harrasteissaan. Silti lämpöpatterit ja lattialämmitykset jauhavat.
– Ohjausjärjestelmälle voi kertoa hyvin tarkasti, milloin eri huonetiloissa on oltava haluttu sisälämpötila. Muina aikoina lämmitys säädetään pienemmälle. Järjestelmä seuraa myös ulkolämpötilaa ja sähkön hintaa, ja myös reagoi niihin halutulla tavalla, Janne Manu sanoo.

Geneve: Syyrian rauhanneuvottelut, joissa ei aiota neuvotella...



Suora nettilainaus Yle Uutiset-svuilta hiukan tuunattuna:
Ulkomaat 

Rauhanneuvottelut, joissa ei aiota neuvotella – näistä asemista Genevessä etsitään ratkaisua Syyriaan

Syyrian rauhanneuvotteluihin saapuu valtuuskuntia, mutta neuvottelujen alusta ei ole tietoakaan. Oppositio lupasi lopulta tulla kaupunkiin, mutta keskustellakseen siviilien ahdingosta, ei neuvotellakseen. Kurdit lähtivät Genevestä, kun heitä ei kelpuutettu mukaan. Presidentti Assadin hallinto puolestaan hankki itselleen taistelukentällä kovat neuvotteluasemat.


Satellittiautoja YK:n edustalla Genevessä.
Televisioyhtiöiden satelliittiautoja YK:n rakennuksen edustalla Genevessä 30. tammikuuta, kun Syyrian hallitus ja oppositio aloittivat rauhanneuvottelut. Kuva: Martil Trezzini / EPA

Syyrian sodan osapuolista moni alkaa olla paikalla Genevessä. Assadin hallinnon edustajat ovat jo siellä. Merkittävin oppositioryhmä, Saudi-Arabian tukema HNC tuo valtuuskuntansa kaupunkiin lauantaina illalla. Vielä pari päivää sitten se sanoi, ettei tule.
HNC (Higher Negotiation Committee – Ylempi neuvottelukomitea) haluaa keskustella muun muassa siitä, kuinka saadaan poikki Venäjän ja Syyrian ilmavoimien pommitukset. Oppositioryhmä haluaa avata keskustelun myös taistelujen takia loukkuun jääneiden siviilien auttamisesta eri kaupungeissa.
YK:n mukaan taistelujen saartamina elää lähes 400 000 ihmistä. Heistä monet näkevät nälkää – nälkäkuolemistakin raportoidaan, viimeksi tänään lauantaina Madayan kaupungista.  
HNC lähtisi mukaan neuvotteluihin vasta, kun siviilien ahdinko olisi käyty läpi YK:n edustajien kanssa. Oppositio siis hakee parempia neuvotteluasemia vaatimalla vastapuolelta myönnytyksiä humanitaarisissa kysymyksissä.

Venäläisiä Su-25 rynnäkkökoneita lähdössä pommituslennolle Hmeiminin tukikohdasta Syyriassa.
Venäläisiä Su-25-rynnäkkökoneita lähdössä pommituslennolle Hmeiminin tukikohdasta Syyriassa. Kuva: EPA

"Assadin hallinto ottamassa aloitteen"

Vastapuoli eli Syyrian hallinto ja Venäjä puolestaan ovat parannelleet neuvotteluasemiaan taistelukentällä.
– Syyrian hallituksen joukot ovat ottamassa aloitteen käsiinsä nykyisessä taistelutilanteessa, sanoo syyrialainen politiikan tutkija Mazin Bilal.
– Liittolaistensa Venäjän ja Iranin avulla Syyrian armeijasta on tullut vahvin voima maan länsiosassa.
Syyrian sisällissodan luonne muuttui neljä kuukautta sitten, kun Venäjä aloitti ilmapommitukset Assadin hallinnon tukena. Sitä ennen Syyrian armeija oli kärsinyt tappioita ja joutunut puolustuskannalle.
Venäjän keskeisenä tavoitteena ei ole terroristijärjestö Isisin nujertaminen vaan Syyrian hallinnon tukeminen. Se on pommittanut raskaammin muita oppositioryhmiä kuin Isisiä.

Venäjän ilmaiskuissa kuollut 1 400 siviiliä

Pahimmin Venäjän ilmapommituksista ovat kärsineet siviilit. Venäjän ilmaiskuissa on kuollut lähes 1 400 tavallista syyrialaista, kertoo Britanniassa toimiva oppositiomielinen tarkkailujärjestö Syrian Observatory for Human Rights.
Sen mukaan Venäjän pommitukset ovat lisäksi surmanneet 965 Isisin taistelijaa ja 1233 muiden oppositioryhmien taistelijaa.
Lähes viisi vuotta kestänyt sisällissota on kehkeytynyt mutkikkaaksi vyyhdeksi, jonka setviminen Genevessä näyttää likimain mahdottomalta.
Keskeinen peluri on vahvistunut Syyrian hallinto, jota tukevat Venäjä ja Iran. Vastapuolella on oppositioryhmiä, joihin kuuluu sekä maltillisia että islamistisia järjestöjä. Oppositioryhmiä tukevat keskeisimmin Saudi-Arabia, Turkki ja Yhdysvallat.

Haavoittunut vanha syyrialaismies.
Haavoittunut syyrialaismies kenttäsairaalassa kapinallisten hallitsemassa Doumassa 12. tammikuuta. Paikallislähteiden mukaan hallituksen rypälepommit tappoivat Doumassa tuolloin ainakin viisi ihmistä.Kuva: Mohammed Badra / EPA

Kurdit jätettiin ulkopuolelle

Oma lukunsa ovat Syyrian kurdit, jotka olisivat mielellään osallistuneet neuvotteluihin ja joiden edustajat olivat myös saapuneet paikalle Geneveen.
Mutta kurdien PYD-puolueen edustajat lähtivät eilen perjantaina kaupungista, kun osallistumisoikeutta heille ei myönnetty. Turkki oli uhannut boikotoida Syyrian rauhanprosessia jos kurdit otetaan mukaan neuvotteluihin.
Syyrian islamistisia äärijärjestöjä, esimerkiksi Isisiä, ei ole myöskään kutsuttu neuvotteluihin.
Keskeisimpiä pulmia Geneven neuvotteluissa on presidentti Bashar al-Assadin asema. Edellinen yritys etsiä rauhaa Syyriaan vuonna 2014 kilpistyi paljolti kiistelyyn Assadin kohtalosta. Olemme listanneet neuvottelujen kipupisteitä myös tähän juttuun.

Räjähdyksessä palaneita autoja.
Syyrian valtiollisen tietotoimiston SANAn välittämä kuva pommi-iskun jäljistä Zahran lähiössä Homsissa 26. tammikuuta. Kuva: SANA / EPA

Assadin kohtalo suurimpia kiistakapuloita

Näyttää siltä, että länsimaat ja Saudi-Arabia ovat joustamassa aiemmasta vaatimuksestaan, että rauhan ehtona Assadin on erottava. Ne ilmeisesti pelkäävät, että Assadin lähtö muodostaisi hajonneeseen maahan sellaisen valtatyhjiön, jota Isis voisi käyttää hyväkseen.
Yhdysvallat on siis mukautunut siihen, että Venäjällä on merkittävä rooli siihen, mikä on Assadin tulevaisuus. Kaikkiaan Obaman hallinto on suhtautunut Syyrian sodan käänteisiin varsin varovaisesti. 
Rauhanneuvotteluja ei vielä saada käyntiin, mutta Geneveen saapuu rauhanneuvottelijoita. Eri valtuuskunnat eivät aio tavata toisiaan, vaan YK:n edustajat sukkuloivat niiden huoneiden välillä.

"Kaikki syy olla pessimistinen"

– On kaikki syy olla pessimistinen, mitään realistista näkymää läpimurrosta ei ole olemassa, sanoo Pariisissa toimivan IISS-tutkimuslaitoksen (Institute of International and Strategic Relations) tutkija Karim Bitar uutistoimisto AFP:lle.
Väliaikaishallinto, uusi perustuslaki, vaalit, jälleenrakennus… Nämä tavoitteet ovat siis vielä äärimmäisen kaukaisia, kun sisällissota yhä riehuu maassa eikä neuvotteluissa päästä edes alkuun.

Väyrynen: Vladimir Putinkaan ei ole kaikkivaltias...

Kerrankin olen Paavo Väyrysen kanssa samaa mieltä eli alla olevan artikkelin otsikon osalta.

Muutoin artikkelissa on tuttua rikkiviisautta, johon asioita seuraavat ovat jo tottuneetkin vuosien/vuosikymmenien saatossa.

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Politiikka  | 

Väyrynen: Vladimir Putinkaan ei ole kaikkivaltias

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen pohtii blogissaan, voiko Venäjän rajan vuotaminen johtua korruptoituneista virkamiehistä. Väyrynen vertaa Venäjän nykytilannetta 90-luvun alkuun, jolloin hajoamisen partaalla olleen Neuvostoliiton raja alkoi niinikään vuotaa.



Paavo Väyrynen esittelee Pohjanrannassa laajennussuunnitelmaa.
Kuva: Minna Aula / Yle

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen ottaa blogissaan kantaa itärajan tilanteeseen. Väyrynen muistuttaa Neuvostoliiton sekasorrosta 90-luvun alussa ja vertaa silloista tilannetta tähän päivään.
– Silloin Neuvostoliitto oli hajoamisen partaalla. Sekasorron keskellä rajakin alkoi vuotaa. Voisiko nyt olla kysymys samankaltaisesta ongelmasta? Onko kenties kysymys siitä, että korruptoituneet virkamiehet ovat järjestelleet turvapaikanhakijoiden pääsyn Suomeen, Väyrynen pohtii blogissaan.
Viime vuosikymmenten aikana Suomen ja Venäjän välinen raja on pitänyt.

Länsimaiden suhtauminen ristiriitaista

 Väyrynen pitää länsimaiden suhtautumista Venäjään ristiriitaisena.
– Yhtäältä Putinia syytään siitä, että hän on keskittänyt kaiken vallan itselleen. Toisaalta Venäjää arvostellaan huonosta hallinnosta ja laajalle levinneestä korruptiosta, hän perustelee.
Lapin rajanylityspaikkojen kautta tapahtuvasta turvapaikanhakijoiden tulosta on Väyrysen mukaan syytetty Putinia.
– Todisteena esitettiin tietoja, joiden mukaan Venäjän turvallisuuspalvelun, FSB:n edustajat olivat olleet järjestelemässä turvapaikanhakijoiden tuloa Suomeen.

Suomen keskustelu jättänyt Venäjälle huonoja vaihtoehtoja

Suomessa Venäjää on syytetty pakolaisten käyttämisestä poliittisen aseena. On puhuttu jopa hybridisodasta. On myös arveltu, että tilanteen korjaaminen vaatii Suomelta vastapalveluksia Venäjälle.
Väyrynen ajattelee, että Suomessa käyty ulkomaillekin levinnyt keskustelu on jättänyt Venäjälle kaksi huonoa vaihtoehtoa.
– Venäjä voisi myöntää käyttäneensä pakolaisia poliittisena aseena ja palauttaa neuvottelujen kautta järjestyksen rajalle. Tällöin Suomelta kysyttäisiin, minkä hinnan olemme maksaneet.
– Toinen vaihtoehto saattaisi olla, että Venäjän hallitus myöntäisi, ettei se pysty pitämään järjestystä maan ulkorajoilla ja että jopa maan turvallisuuspalvelu saattaa olla korruptoitunut eikä noudata ylimmän valtiojohdon tahtoa.

Sopimus neuvotellaan uusiksi?

Väyrynen arvelee, että tilanne voisi ratketa toteamalla nykyinen sopimus tulkinnanvaraiseksi ja neuvottelemalla siihen tarkennuksia.
Suomen hallitukselle Väyryseltä ei heru kehuja.
– Ongelmaan olisi pitänyt hakea ratkaisua ilman julkisuutta viranomaisten välisten keskustelujen kautta sen sijaan, että julkisuudessa ryhdyttiin vaatimaan Venäjältä selitystä tapahtuneeseen.

Hetki sitten lumitöissä...

Kävin hetki sitten vaimoni kanssa lumitöissä. Siinä ei mitään ihmeellistä ole, jolla olisi vaikutusta erityisesti maailmanmenoon mutta...

Aina silloin tällöin joku ohikulkija ihmettelee ja jopa kysyy:"Miksi ihmeessä kolaat tontin kohdalta yleistä tietä puoleen väliin puhtaaksi? Sehän on Kemin kaupungin hommia!"

Niinhän se on, mutta joskus on mukava fiilistellä. Silloin kun lunta ei ole paljon ja muutoin on asioita, joita voi kevyen lumen kolaamisen yhteydessä prosessoida jopa ratkoa. Myönnän, että mekään emme aivan aina em. tavalla toimi mutta pääsääntöisesti.

On siinä myös se hyöty, että kauhakuormaajan tai lumiauran ohi kulkiessa lunta on vähemmän liittymien kohdalla. Toisin sanoen oma viitseliäisyys on ennalta ehkäisevää toimintaa.
Liittymien lumipalteiden osalta henkilökohtainen kiroilukiintiö pysyy myös siedettävissä lukemissa. 

Lumipalteiden suuruuteen vaikuttaa olennaisesti kauhakuormaajan tai lumiauran kulkusuunta... 

No niin jatkoa edelliseen: Tämän maanantaiaamun hyötyliikunta on tehty. Tuo edellä mainitsemani kauhakuormaaja saapui minun kannalta "väärästä suunnasta" ja toi molempiin liittymiin ihan kunnolla kolattavaksi saakka lunta. Onneksi kevyttä pakkaslunta ihan mielikseen kolailee, kun ei kiirettä pidä...

Syyrian neuvottelut viimein käyntiin – oppositio vakuutti rauhantahtoaan...

Ihmeiden aika ei ole ohi...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Syyrian neuvottelut viimein käyntiin – oppositio vakuutti rauhantahtoaan

ULKOMAAT 
viä vastaan? Mitä Isis haluaa? Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Antti Paronen selittää HSTV:lle sodan keskeiset osapuolet. Toimittaja: Jukka Hiiro HS, kuvaus: Janne Järvinen HS, editointi: Esa Syväkuru HS

Sveitsiin Geneveen viimeinkin myöhään lauantaina saapuneet Syyrian opposition edustajat vakuuttivat, että he ovat tosissaan rauhanprosessin aikaansaamiseksi Syyrian verisessä sodassa.
”Haluamme, että näistä neuvotteluista tulee menestys. Mutta meidän on kysyttävä asiaa myös neuvotteluiden toiselta osapuolelta, joka esittää edustavansa syyrialaisia. Todellisuudessa hän tappaa syyrialaisia”, Syyrian opposition edustaja Salim al-Muslat sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan. Hän syytti lausunnossaan maan johtajaa Bashar al-Assadia.