Ahven, Suomen kansalliskala

Ahven (Perca fluviatilis) on Suomen yleisin kalalaji ja Suomen kansalliskala. Se on
parvikala, joka liikkuu ja etsii ravintoa päivisin parvissa, mutta yöksi se menee yksin
pohjalle kasvuston suojaan lepäämään.

Näin todetaan Wikipedian sivuilla netissä.

Olen lukenut monta mielenkiintoista lehtiartikkelia kaloista. Hyvin usein ne keskittyvät loheen ja muihin ns. arvokaloihin.

Perämeren pohjukan kalastuskulttuurista kirjoitettaessa sanaa ahven ei voi mielestäni ohittaa.

Myönnän, että kalatiskillä ahven saattaa olla harvinaista ja erittäin kallista herkkua
varsinkin fileiksi jalostettuna.

Kalastus on ollut itselleni harrastus, rentouttava ja terapeuttinen harrastus jo vuosikymmeniä.
Olen nostanut ahventa, vähin haukiakin aivan Kemin lähivesiltä kesäaikaan kymmeniä kiloja vuosittain.

Katiskoilla, jigeillä laahaamalla ja pilkkimällä soutuveneestä/nykyisin moottoriveneestä.
Olemme pysyneet toistaiseksi hyvin kalassa kesäaikaan ja varsin usein ahvenia on riittänyt ystäville sekä tutuillekin jaettaviksi.

Itse pääasiassa savustamme ahvenet, emmekä tiedä parempaa kalaa, mutta nehän
ovatkin oikeastaan niin sanottuja makuasioita, joista on turha lähteä kiistelemään…

Niin, pienenä yksityiskohtana todettakoon, että viimeksi tänään torstaina 31.07.2014 kävin rajanaapurini kanssa aamukalassa. Hiukan oli tuulinen, hiukan myöhemmin sateinen sää.
Naapurini pääsi kokeilemaan uutta avokelavapaansa - hyvin toimi. Minä operoin jigiongella ja pilkillä. Kalaa tuli ihan evääksi, tosin asiaa olennaisesti auttoi katiska.

Oikeastaan superkatiska, keskikokoinen Weke! Nyt kyllä tekstini lipsahti lähes mainoksen puolelle, mutta olkoon näin, on se niin hyvä pyytämään - kertakaikkiaan...

Siinä meni mies seisovilta jaloiltaan...

Alla oleva, ehkä pitkän- kukaties pitkästyttävänkin puoleinen teksti on sarjastamme jutustelua marketin kassajonossa:

En voinut olla kerta kaikkiaan kuulematta jutustelua marketin kassajonossa, jossa kaksi
jämäkän oloista, iäkkäänpuoleista miestä - taisivat olla vielä kuitenkin aktiivisesti työssäkäyviä
ammattimiehiä - keskusteli jokseenkin äänekkäästi työtoverinsa äkillisestä kuolemasta…

Jutustelun aikana vilahtelivat melkein kaikki urheilutermit, työtoveri oli ilmeisesti ollut aikanaan
ns. joka paikan höylä, ottanut osaa melkein kaikkeen, mitä maa päällään urheilukuvioissa
kantaa.
Asia, mikä nimenomaan minun kiinnostukseni, oikeastaan uteliaisuuteni herätti, oli toisen
jutustelijan sanat: ”Siinä meni mies seisovilta jaloiltaani! Ei olisi kyllä millään arvannut, että
Kake meistä ensimmäisenä lähtee. Mies terve kuin pukki!” sanoi myöhemmin Kalleksi
osoittautunut.

”Niin, oli se kova urheilumies! Jo aivan vaahtosammuttimen kokoisena nassikkana se kävi läpi
kaikki sarjakilpailut, kaikki lajit! Jaksoi poikasena vielä pelata jalka- ja pesäpalloa kesällä,
luistella ja pelata jääpalloa talvella. Hiihtokaan ei ollut vierasta ja innostuipa vielä ennen
armeijaa pelaamaan sarjatasolla jääkiekkoakin, vaikka ulkoilmakaukaloissa rämmittiinkin!

Armeijan jälkeen innostui armottomasti mutkamäestä, laskettelusta ja ehtipä myöhemmin
lumilaudan kanssa katkaista pariin kertaan jalkansakin. Kopsautti päänsäkin rinteeseen
syöksylaskussa ollen pari viikkoa tajuttomana. Oli jo melkein vihanneksena petissään!
Sanoi myöhemmin, että tulipa edes pari viikkoa kunnolla levätyksi. Mäkihyppyäkin ehti
harrastaa, mutta asia jäi, kun nuo kunnot mäet ovat niin kaukana. Tosin mäkihyppyhallia tuo
suunnitteli jo siihen aikaan luppoaikoinaan.” sanoin toinen keskustelijoista, Reksaksi
osoittautunut…

”Kyllä, kyllä, ei ollut myöhemminkään juuri lajia, johon Kake ei ottanut osaa. Oli kaikissa
tehtaan kilpailuissa aina mukana. Muut tahtoivat jo välistä tuskaantua, sillä lajissa kuin lajissa
hän oli aika ylivoimainen, muut lähtivätkin aina suosiolla tavoittelemaan toisesta sijasta
eteenpäin sijoituksia!” totesi Kalle.

”Laskuvarjohypyt, pyöräily, rullaluistelu, suunnistus, jousiammunta, soutukilpailut, uinti ja
hölkkä olivat Kakelle sopivia välipaloja, juoksipa hän muutaman maratoninkin siinä sivussa,
Rapakon takanakin jonkun citymaratonin. Nyrkkeilyä ja nykyaikaisia itämaisia
kamppailulajejakin hän harrasti hetken aikaa, mutta sanoi olevansa liian kärsimätön niihin.
Taisipa kori- ja lentopallo jäädä vähemmälle. Käsipalloa ja amerikkalaista jalkapalloahan näillä
kulmilla ei pelatakaan.” lisäsi Kalle.

”Viimeisin villitys tuo golf, ei alkuun Kakea oikein sytyttänyt. Sanoi sen olevan joutilaitten
puuhaa, mutta siihenkin innostui ja se otti koko miehen kerta laakista! Kaken vaimo sanoi
aivan viime aikoina, että eihän tuota näe enää kotona juuri ollenkaan, aina rangella. On
kuulemma saanut jo useamman ”hole in one”-lyönnin, mitä se nyt sitten lieneekään!” sanoi
Reksa ja lisäsi ”Oli se onni, että tuohon jäähalliin ei ainakaan vielä ole saatu curling-porukkaa
kasaan, sillä olisiko enää töihin ehtinyt.”

”Tiesitkö, että Kake kävi viime aikoina neljä kertaa viikossa kuntosalilla? Siinä kuule hiki lensi,
kun Kake pisti rautaa liikkeelle! Ei mies säästellyt itseään, oli nimittäin saanut päähänsä
kiivetä vielä Mont Everestin huipulle jossakin ökyporukassa. Piti olla timmikunnossa vielä
kuusikymppisenä, jonka hän olisi täyttänyt päivä jälkeen kuoleman.” Kalle totesi lisäten

”Tiesitkö, miten Kake loppujen lopuksi lähti – meni mies seisovilta jaloiltaan?”

”En tosiaankaan!” sanoi Reksa.

”Punttisalilla hirvittävän tiukan treenin ja rentouttavan suihkun jälkeen hän oli kyykistynyt seisaaltaan, ei ehtinyt istumaan kärsimätön kun oli, solmimaan kengännauhoja. Oli kuulemma
kuulunut voimakas naksahdus ja Kake oli lyyhistynyt maahan. Mitään ei ollut tehtävissä. Naks
ja Kake oli poistunut! Niin yksinkertaista se joskus on!

Tiedä sitten naksahtiko päässä vai räjähtikö pumppu, se selvinnee aikanaan?” sanoi Kalle…

”Niinpä, mennään me puolestaan naksauttelemaan noita hedelmäpelejä, jospa se ei niin
koville ottaisi!” sanoi Reksa miettiväisenä kuulemastaan.
Niin he poistuivat kassalta hedelmäpelien suuntaan, joilla näytti olevan vielä iltamyöhäänkin
tungosta.

Uskotko tätä...

Viranomaiskäytäntö vs. Greenpeace

Välistä tuntuu, että minun ei kannartaisi katsella perinteistä televisiota. Minun ei pitäisi kuunnella radiota. Minun ei pitäisi kukaties käyttää nettiä. Ehkä olisi parasta, että en lukisi 

edes sanomalehtiä. Minun pitäisi sulkea silmäni, korvani, olla tekemättä yhtään mitään ja lakata kaiken lisäksi ajattelemasta...

Miksi ihmeessä?

Jossakin vilahti taas kerran median, nimenomaan ns. keltaisen lehdistön kestolemmikki: Greenpeace!

Takaraivooni paukahti em. organisaation jäsenten riehumiset muutama vuosi sitten mm. Suomessa, Pohjois-Suomen metsissä.

Totaalisesti ulkomailta johdettu, johdateltujen suomalaisten risupartojen ja tytönhupakoiden tuella Pohjois-Suomen metsiin pesiytynyt huuhaahörhöporukka pystytti suurieleisesti leirin.

Greenpeace tulla pöllähti Lapin metsiin – täysin luvatta.

Tulivat hämmentämään saamelaisten/lappilaisten, poromiesten/metsureiden, eri ministeriöiden, maakuntahallinnon, metsäyritysten ja Inarin kunnan asioita.

Mikäli oikein silloin kuulin radiosta, Metsähallituksen tutkintapyyntö poliisiviranomaiselle Greenpeacen luvattomasta läsnäolosta pohjoisen metsissä ja leirin purkamisesta, olisi aiheuttamassa kuukauden-kahden tutkimusprosessin. Siitä luovuttiin.

Silloin pohdiskelin, että näinkö on suomalainen suoraselkäinen virkamies, tässä tapauksessa ilmeisesti paikallinen nimismies kumarassa rähmällään, ilmeisesti polvillaan huuhaahörhöporukan edessä?

Vettä lisäsi vielä myllyyn virkamiesten vieno toivomus, että myös Greenpeace hyväksyisi lappilaisten tavan hoitaa asioita ja luopuisi puuraaka-aineeseen liittyvistä boikottiuhkauksistaan.

Boikottiuhkauksiin tulee aina suhtautua vakavasti. Silloin oli kysymyksessä kansainvälinen Xerox-niminen yritys, sen paperinkäyttö ja toisaalta suomalaisesta, pohjoisen puusta Stora Enson valmistamat paperituotteet. Tilanne onneksi rauhoittui...

Edellä oleva oli siis historiaa.

Mutta ei päivää, ettei Greenpeace olisi otsikoissa jossakin päin maailmaa! Joutilailla maailmanparantajilla riittää puuhastelemista!

Niinhän on toki tarkoituskin, potentiaalisia rahalähteitä on aktiivisesti ruokittava - keinoista välittämättä.

Mikä mahtaa olla seuraava kohde Suomessa. Jos ja kun se tapahtuu, on mielenkiintoista seurata, onko suomalaisilla virkamiehillä aikaisempaan verrattuna rodellista ryhtiä asioiden hoitamiseen... 

Meidän Paavo...

Tuttavani totesi tohkeissaan: "Oletko tietoinen, mitä se Meidän Paavo taas irrottelee?"

En ollut uusista Paavo Väyrysen käänteistä lainkaan tietoinen. "Vilkaisehan Pohjolan Sanomien nettilehdestä, niin pääset asiassa niin sanotusti kartalle!" valisti tuttavani.

Suoraa nettitekstiä:

STT

Helsinki

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen haluaa vahvistaa paikkaansa kotimaan politiikassa. Keskustan konkaripoliitikko kertoo blogissaan, että hän pyrkii puoluevaltuuston puheenjohtajaksi.

– Puoluevaltuuston puheenjohtajana pääsisin puolueen sisäpiiriin, jossa voisin antaa asiantuntemukseni ja kokemukseni puheenjohtaja Juha Sipilän ja muun puoluejohdon tueksi, Väyrynen perustelee.

Väyrynen on jo tällä hetkellä jäsenenä puoluevaltuustossa, johon hänet valittiin europarlamenttiryhmän edustajana.

Valtuuston puheenjohtajan tehtävä kiinnostaa Väyrystä, koska puheenjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus myös puoluehallituksessa ja sen työvaliokunnassa. Puheenjohtaja on myös yksi puolueen hallitusneuvottelijoista.

– Hallitusneuvottelijana voisin olla osaltani varmistamassa sitä, että Suomen linja on kaikin puolin kestävä, Väyrynen kirjoittaa Takarivistä etulinjaan -otsikoidussa blogitekstissään.

Hän on jo aiemmin kertonut asettuvansa ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa ja tavoittelevansa ministerinsalkkua.
_________________________________________________________________

Paavo Väyrysestä on kehittynyt vuosien/vuosikymmenien saatossa äärimmäisen taitava median hyödyntäjä. 

Hänen asia-ajoituksensa ovat oikea-aikaisia, tarkkoja ja harkittuja. Siihen eivät rivipoliitikot taatusti pysty, mutta hänhän ei olekaan mikään rivimies, ei ole ollut ymmärtääkseni koskaan!

Hän kyllä osaa nykyisin juoksuttaa mediaa tavoitteidensa toteuttamiseksi. Taitaa Suomen Keskusta rp:ssä puntit hiukan tutista Meidän Paavon tämänkertaisen(kin) aikaisen ulostulon, esiinmarssin vuoksi.

Elämme mielenkiintoisia aikoja - sano...

Ansiotaso on signaali arvostuksesta

Eri ammatteja rankataan (ranking-listat) eli pistetään kyselytutkimusperusteisesti suosituimmuusjärjestykseen vuosittain eri medioissa. Tutkimuksissa saattaa esiintyä pinnalla olevista virtauksista johtuen jonkinasteista vaihtelua.

Luin tänään keskiviikkona 30.07.2014 Pohjolan Sanomista artikkelin otsikolla: Suomi on insinöörityön halpatyömaa.

Artikkelin sanoma oli tylyä luettavaa suomalaisen insinöörin ansiotasosta. Oli yllättävää, että esim. suomalainen tuotekehitysinsinööri saa reilut puolet kiinalaiskollegan palkasta.

Ainakaan tämäntyyppisessä tapauksessa ei ole enää syytä puhua halveeraavasti "riisikuppimaista" - ainakaan insinöörien osalta... 

Artikkelissa oli haastateltu mm. Insinööriliiton puheenjohtajaa, Pertti Porokaria ja Microsoft Mobilen, entisen Nokian ylempien toimihenkilöiden luottamusmiestä, Kalle Kiiliä.

Tuttuja insinöörejä, joiden kanssa olen taannoin pääkaupunkiseudulla kokousmatkoilla jutellut mm. insinöörikoulutuksesta, insinöörien saamasta arvostuksesta ja luonnollisesti ansiotasosta. 

Em. artikkelin sanoma luo omalta osaltaan selkesästi paineita huomattavasti nykyistä parempiin sopimuksiin seuraavissa tupo-neuvotteluissa, olipa sopimuksen muoto ja sopimusajan pituus mitä tahansa.

Ansiotasolla on myös suuri merkitys vetovoimatekijänä.

Insinööreiksi opiskelemaan on löydyttävä paras mahdollinen opiskelija-aines. Sillä taataan tulevaisuudessa Suomen pysyminen globaalisessa tekniikkakilpailussa mukana.

Säästöajelulla ulkomailla

Kävin vaimoni kanssa tänään säästöajelulla ulkomailla - Ruotsin Haaparannalla. Matkaamme voi monesta eri syystä nimittää säästöajeluksi.

Erityisesti siksi, että teimme sen meidän niin sanotulla kesäautolla eli VW Doppel TD vuosimallia 1989, jonka mittarissa alkaa olla 300.000 km. Automme on erinomainen, monipuolinen käyttöauto= lähes säästöauto.
Itse en yksinkertaisesti tiedä parempaa käyttöautoa, vaikka sen vaihtoarvo, mikäli sitä lähtisi autoliikkeeseen tarjoamaan, on lähes olematon.

Edellinen saattaa tuntua lievältä kehumiselta, toki sitä sen on tarkoitus ollakin...

Nykyään autokaupassa vuosimalli ratkaisee erittäin paljon kaupanhieronnassa. Mielestäni aivan liian paljon!

Ajelimme, oikeastaan "köröttelimme" moottoritietä noin 80 km/h ajonopeudella, kun ei ollut kiirettä.
Parhaimmillaan tietä voi ajaa 120 km/h nopeudella hyvissä olosuhteissa.
Yhteensä noin 70 kilometrin matkalla - mennen tullen - aika suuri määrä autoja ja moottoripyöriä vilahti ohitsemme. Todettakoon, että em. tieosuus Kemi-Tornio on erittäin vilkasliikenteinen - Pohjois-Suomen mittakaavassa. 

Kemi-Tornion moottoritie on tiettävästi maailman pohjoisin moottoritie. Uusimman osuuden valmistuttua moottoritietä on Perämeren pohjukassa lähes 35 kilometriä Torniosta Maksniemeen Karsikon risteykseen saakka.

Säästimme polttoainekustannuksissa aika tavalla ohitse vilahtaneisiin kulkuneuvoihin verrattuna.

Säästöä meille syntyi luonnollisesti siitä, että Ruotsin kruunun kurssi euroon verrattuna on meille tällä hetkellä edullinen. No aivan sen vuoksi emme lähteneet ulkomaille, vaan tietyt tuotteet kiinnostivat.

Suomen ja Ruotsin rajaa ei juuri huomaa autolla liikuttaessa. Se on lähes rajaton - hyvä niin...

Voi tätä onnen nettitarjousviikkoa...

Kerta kaikkiaan minulla on ollut erinomainen nettitarjousviikko!

Minulle on tarjottu "ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi" muun  muassa seuraavaa:

+ upea GPS-laite
+ monta viimeistä mallia olevaa ns. kannettavaa
+ lukematon määrä erilaisia älypuhelimia
+ hienoja kameroita
+ mahtava grilli
+ luottoa joka lähtöön
+ ilmaisia hotelliöitä
+ jne.

Monissa tarjouksissa ihmetellään, miksi ihmeessä en ole ottanut edullista tarjousta vastaan?

Lisäksi on tarjottu erilaisia testausmahdollisuuksia. Erääseen testaustarjoukseen vastasin Ilmoitin olevani kiinnostunut talvitakin määräaikaisesta testauksesta ja siihen liittyvästä tuotekommentoinnista. Sen jälkeen asiata ei ole kuulunut mitään.
Tai oikeastaan on kuulunut, sähköpostiini tuli sama testausmahdollisuustarjous ties monettako kertaa...

Sokerina pohjalla tänään tuli ilmoitus, että minulle on tulossa 750.000 dollarin summa, kunhan ilmoita vaan tietoni.

Kyllä em. suuruiselle rahasummalle olisi käyttöä mutta taidan jättää tällä kerralla väliin...

Todettakoon, että olen yrittänyt informoida, että em. tyyppiset asiat eivät minua kiinnosta, mutta viestitulva jatkuu entiseen tyyliin, kukaties entistä pahempana/parempa - riippuen siitä, miltä kantilta asiaa ajattelee.

Ensimmäinen kirjoittamisen "välitilinpäätös"...

Aloitin oman blogisivun pitämisen ja siihen kirjoittamisen 1. päivänä heinäkuuta 2014 eli noin kuukausi sitten.

Kesäinen heinäkuu on kohta takana, aika kuluu aivan liian nopeasti.

Aloittaessani blogikirjoittamisen ajattelin pitää eräänlaisen "välitilinpäätöksen" noin kuukauden kuluttua, toisin sanoen huomenna, viimeistään perjantaina, jolloin olemme siirtyneet jo elokuun puolelle.

Tällainen superkevyt, informaatioavaus tälle päivälle...
 

Täällä Pohjantähden alla

Lueskelin kauan sitten kirjailija Veikko Huovisen Puukansan tarinan. Todella mielenkiintoinen tarina, kirja, joka hiukan – ainakin omasta mielestäni – avarsi omaa paradigmaani eli käsitystä ympäröivästä maailmasta, sen raadollisesta yksinkertaisuudesta mutta toisaalta taas äärettömän mielenkiintoisesta monimuotoisuudesta

Kirja antoi ajattelemisen aihetta.

Se toi esiin muun ohessa elämän satunnaisuuden ja sen, miten vähästä kaikki on kiinni ja että kaikella, aivan kaikella on syy-seuraus-suhteensa. Me emme omassa toiminnassamme tee mitään, mikä ei jossain vaiheessa putkahda esiin tavalla tai toisella.

Suomalainen sanonta: ”Perästä kuuluu!” sanoi torventekijä, on kiistaton tosiasia.

Kirjaa lukiessani vahvistui myös se, että – tämä on puhtaasti henkilökohtainen tulkintani arvostetun kirjailijan teoksesta – kaikki elämässä on loppujen lopuksi puhdasta sattumaa, vaikka me mielellään muuta ajattelemme ja väitämme...

Se siitä aasinsiltana seuraavaan…

Jostain syystä minulla oli pitkään lukematta Väinö Linnan 3-osainen kirjasarja Täällä Pohjantähden alla, vaikka olen toki katsonut ja aikanaan televisiosta nauhoittanutkin siitä tehdyn televisiosarjan.

Kirja on esitetty radiossa kuunnelmana ja siitä on tehty uusi elokuvaversio, joka ilmeisesti tulee kohta televisioonkin ja/tai nettiin katseltavaksi.

Kirjoitin Joulupukille toivomuskirjeen asiasta ja kuinka ollakaan, kyseinen kirjasarja oli kohta minun luettavissa, paikallinen divari toimi ansiokkaasti Joulupukin apurina.

Otin hiukan varaslähdön lukuasiassa jo ennen joulua ja sain aika nopeasti koko 3-osaisen kirjasarjan luetuksi – kannesta kanteen ja kohtalaisen huolellisesti…

Henkilökohtaisena mielipiteenäni totean, että kyllä Täällä Pohjantähden alla päihittää mennen tullen em. Puukansan tarinan, mutta on avoimesti todettava, että ne painivat aivan eri sarjassa.

Luonnollisesti toivon, että Täällä Pohjantähden alla kirjasarjan tyyppisiä – negatiivisia tapahtumia – ei tämän eikä seuraavienkaan suomalaissukupolvien tarvitse kokea.

Kirjaan mahtuu paljon myös positiivista, mm. perususkoa tulevaisuuteen. Jo kirjasarjan alussa: Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi. Onneksi me elämme nyt aivan toista aikaa vai elämmekö sittenkään?

Nimenomaan taloudesta, jokapäiväisestä toimeentulosta aiheutuva epäoikeudenmukaisuus, kiistaton vääryys, aiheellinen katkeruus kytee varmasti näennäisen tyynen pinnan alla monien ihmisten ajatuksissa Suomessakin.

Yhteiskunnan turvaverkot ovat tällä hetkellä kovilla ja turhan repaleiset globaalisessa kvartaalikohelluksessa…

Mutta onneksi tämä on vain elämää.

Keittää, paistaa ja vähän suolaan!

Tämä on tositarina, josta taannoinen opettajakollegani sanoisi varmaan: "Se on taivahan tosi!"

Entiseen hyvään aikaan eräältä armottoman kovalta kalamieheltä kysyttiin: Miten on, onko tullut viime aikoina kalaa?"

"Keittää, paistaa ja vähän suolaan!" saatiin hiukan ympäripyöreä vastaus.

Todettakoon, että em. perheellinen mies kalasti rysällä, verkoilla, katiskoilla ja kävipä hän vielä luppoaikoina perinteisesti ongellakin.

Ensimmäisen kerran em. tarinan kuultuani yritin analysoida, mitä hänen vastauksensa tarkoitti.

Mielestäni hän oli saanut kalaa kohtalaisen paljon, koska siitä riitti keittämiseen, paistamiseen ja vähän suolaankin.

Hän ei ilmeisesti vaatimattomuuttaan halunnut kehua retostella kalasaaliillaan, vaan jätti asian kuulijan harkintaan...

Vanha konsti nimen muistiin palauttamiseksi

Kenelle tahansa voi tapahtua, että tutunkaan henkilön nimi ei kerta kaikkiaan juuri tapaamishetkellä muistu mieleen.

Kasvot ovat tutut mutta nimi ei tule millään mieleen.

Mikäli näin käy, on olemassa vanha konsti nimen esiin saamiseksi/muistiin palauttamiseksi. Konstin käyttö lähentelee ns. valkoista valhetta mutta se toimii...

Nykyisin iäkäs ystäväni kertoi sen minulle kauan sitten hänen vielä ollessa aktiiviammattityössä.

"Jos et saa henkilön nimeä mieleesi, kysäise puolihuolimattomasti tyyliin , mikäs se sinun nimesi taas olikaan?" hän opasti.
"Jos henkilö sanoo, no Mattihan se on, etkö sinä sitä nyt muista!" niin vastaa"pokkana" - "No kyllähän minä sen muistan mutta mikä se sinun sukunimesi on?"
Tai toisaalta...
"Jos henkilö sanoo sukunimensä Meikäläinen." niin toteat -"Kylähän minä sen nyt muistan mutta mikä se sinun etunimesi on?"

Olen kuulevinani jonkun teistä toteavan, reiluinta lienee tunnustaa avoimesti muistamattomuutensa ja kysyä koko nimi suoraan ilman mitään vippaskonsteja ja kieroilmaisuja.

Niinpä se saattaa olla parasta...

Manillaköysi

Saatan näillä blogisivuillani lainata pätkiä lukemistani, mielenkiintoisista kirjoista.

Tunnustan, että en ole erityisen aktiivinen kirjojen lukija.

Toki luen, oikeastaan "ahmin" kirjan nopeasti lähes "yhtäsoittoa", mikäli se minua kiinnostaa.

Eräs sellainen kirja on Veijo Meren Manillaköysi, josta tehtiin aikanaan myös televisionäytelmä.

Siinä on mielestäni useita mieleenpainuvia tapahtumia, kohtauksia, joissa kirjailija on erinomaisesti onnistunut luomaan mielikuvan ihmismielen moninaisuudesta.

Yksi esimerkki:

Tapahtuma, jossa vääpelin Esko Hukkanen toimenpiteet hullun, Kari Franckìn alas saattamiseksi hullujenhuoneen katolta, on todella oivallinen ja upea jatkorepliikkeineen.

Vääpeli uhkaa kaataa talon, mikäli katolle kiivennyt potilas ei tule heti alas katolta...

Kun potilas on turvallisesti tikapuita pitkin tullut alas ja suorastaan syöksynyt  -  tukka putkella  -  sisälle huoneeseensa lääkäri,Harri Tirkkonen  kysyy vääpeliltä:” 

Mutta mitäs te olisitte tehnyt, jos tuo konsti ei olisi jostain syystä tepsinytkään?”

                     

                     Vääpeli hetken mietittyään vastaa: ”Minä olisin kaatanut talon!”

                     Lääkäri ihmeissään: ”Mitä se oli?” Vääpeli: ”Olisin kaatanut talon!”

Lääkäri:”Vai niin! Sillä lailla! Se olisi ollutkin rysäys! Tämä talo ei olekaan mikään halpa, se on maksanut monta miljoonaa!”

Johon vääpeli ykskantaa: ” No parempi sitten, että tuli hyvällä, kävi halvemmaksi!”

Sotilaiden lähtiessä hullujenhuoneen pihalta tilanteen lauettua lääkäri kysyy kyseisen televionäytelmän päähenkilöltä sotamies Joose Keppilältä,  Erkki Pajalalta : ” Olisiko tuo vääpeli todella ryhtynyt kaatamaan taloa, jos se mies

ei olisi tullut alas katolta?”

                     

                     Joose Keppilä vastaa:” Kyllä se olisi sen kaatanut!

                     Kyllä se niin hullu on!”

Em. tilanne on mainio osoitus toisaalta kirjailijan sananjuoksutuksesta mutta myös mielestäni syvällisestä luottamuksesta sanojen ja tekojen tiukkaan yhteyteen, eräänlaiseen uskoon todella tukalassa tilanteessa...

Minua viehättää älyllinen oivallus, sananvalinnat, koska itse mielelläni myös kirjoitan, tosin usein turhan monisanaisesti.

Minua viehättää myös jostain syystä tehdä jotain sellaista, joka tuntuu monissa tapauksissa lähes mahdottomalta toteuttaa.

Vahva tunne siitä, että minä, jos kukaan asian kykenen hoitamaan pois päiväjärjestyksestä, välittömästi, tehokkaasti, on ollut minulle viime vuosina erittäin luonteenomaista.

Toki on rehellisesti myönnettävä, että asiat eivät ole aina kuitenkaan hoituneet niin luontevasti kuin olen kuvitellut:

                     Olen joutunut usein toteamaan, että asiat etenevät ryöminnällä...

Neljän sekunnin sääntö

Varmaan tiedätkin, mitä otsikon asia tarkoittaa? Jos et, niin asian voinee kuvata seuraavasti:

Kohdatessasi ensimmäistä kertaa Sinulle tuntemattoman ihmisen, teet tahtomattasi nopeasti eräänlaisen pika-analyysin kyseisestä henkilöstä.

Esimerkiksi suomalaisittain kädenpuristus tervehdittäessä, katsekontakti ja ensimmäiset sanat

ratkaisevat jotakuinkin kaiken.

Olet tehnyt noin neljässä (4) sekunnissa pika-analyysin, luonut ensivaikutelman tapaamastasi henkilöstä,

Luomaasi ensivaikutelmaa on hyvin vaikea myöhäisemmässä vaiheessa muuttaa. Usein vaikutelma on myös "oikea" eikä sitä ole tarvettakaan muuttaa...

Käsi on todella herkkä anturi! Käden ojentamiseen tervehdyksen yhteydessä liittyy muutakin symboliikkaa: Avoin käsi merkitsee, että tulen hyvissä aikeissa, minulla ei ole taka-ajatuksia.

Usein tulee vahva tunne siitä, että olen hyvässä seurassa ja tästä on hyvä jatkaa.

Olen itse markkinoinut em. neljän sekunnin sääntöä aika usein. Varsinkin nuorille, jotka ovat esim. valmistautumassa työhaastatteluun. Nimenomaan siinä tilanteessa on todella paljon pelissä...

Huhu päivässä pitää pörssin virkeänä...

Maailman pörsseissä usein käytetty piristysruiske on huhu. Siitä on aika ajoin muodostunut eräänlainen maan tapa, jonka tavoitteena on joko nostaa tai laskea jonkun yksityisen osakkeen ja/tai toimialan sen hetkistä pörssikurssia.

Pahimmillaan huhut ovat saattaneet suuretkin arvopaperipörssit katastrofin partaalle.

Prosessissa liikkuvat suuret rahavirrat - on voittajia ja häviäjiä.

Suomessa pörssipelin voinee luonehti tasoltaan nappulaliigapelaamiseksi. Toki meilläkin huhuefektiä käytetään tämän tästä.

Mikä mahtaa olla tämän päivän huhu? Ylennsä ne liittyvät "ostoaikeisiin" ja/tai "myyntiaikeisiin".

Toisaalta niin sanottujen asiantuntijoiden arviot, spekulaatiot esim. yrityksen lähestyvästä tulosjulkaisusta ovat herkullisia huhuefektejä.

Pörssimaailmassa tunnutaan elettävän kvartaaleittain, vuosineljänneksittäin - sen pitemmälle ei jaksane kukaan ainakaan kesähelteellä ponnistella...

Saapa nähdä, mitä tänään tapahtuu?

Ylöspäin "hiipivät" hinnat...

Olen viime vuosina totutellut maksamaan laskuni pääosin netissä verkkopankin kautta.

Muun muassa hetki sitten pistin liikkeelle loppukuussa erääntyvän laskun. Kaikki sujui varsinaisen maksusuorituksen osalta hyvin.

Kuitenkin lähes joka kerta laskuja maksaessani havaitsen, että taas kyseisen palvelun hinta on noussut. Yleensä hinnan nousu on niin vähäinen, että sitä normaalilla maksutavalla edes havaitsisi.

Em. tyyppisen asian huomaa varsinkin silloin, kun kyseessä on harvoin - esimerkiksi kerran vuodessa - tapahtuva maksu, jonka yhteydessä maksua suoritettaessa hakee saajan pankkitiedot tietokoneen pankkimuistista.

Vanhoissa hakutiedoissa esiin tulee poikkeuksetta myös edellisen maksusuorituksen suuruus.

Vähäisellä tarkoitan kymmenien senttien, korkeintaan muutaman euron nousutasoa… 

Hinnat tuntuvat salakavalasti ikäänkuin "hiipivän" ylöspäin! Tuskin kysymyksessä on pelkästään perinteisistä indeksikorotuksista, vaan hintoja "tarkoitushakuisesti tarkistetaan" - tähän saakka mielestäni aina ylöspäin - koska sitä tuskin kukaan huomaa.

Ja jos huomaa, niin siitä tuskin nostaa suurempaa mekkalaa, älämölöä, koska sillä tuskin on itse asiaan korjausvaikutusta. 

Usein on vaan maksettava tai itkettävä ja maksettava, kuten tässäkin yksittäistapauksessa... 

Nyky-Jähti Suomen Kemissä - mahtavaa!

Kirjoitin alla olevan artikkelin muutama vuosi sitten, taidettiinpa se julkaistakin jossakin talousalueemme lehdessä.
___________________________________________________________________

JÄHTI JÖKÖTTÄÄ TURHAN PANTTINA LAITURISSA…

Kävin viime viikon lauantai-iltana vaimoni kanssa Länsi-Pohjan Insinöörit L-PI ry:n järjestämällä pienristeilyllä Katariina-laivalla. Risteily kesti kaiken kaikkiaan kolmisen tuntia laivan kapteenin Olli Ahosen ansiokkaassa ja rennonletkeässä ohjeistuksessa/komennossa.

Kemin lähisaarten, nimenomaan Laitakarin historiaa tuli mukavasti kertailtua.

Olemme takavuosina käyneet Jähti-risteilyllä, joka sekin oli miellyttävä kokemus.

Nyt Jähti-alus jököttää murheellisen ja alakuloisen näköisen sille varta vasten rakennetussa laiturissa.

Kovalla kohulla ja kovilla tavoitteilla rakennettu Jähti-alus toivottavasti liikkuu tulevaisuudessa lähivesillämme antaen oman mausteensa kaupunkimme merelliseen ilmeeseen…

Risteily- ja pohdiskeluterveisin

Aki Pyykkö

Opetusalan eläkeläinen Kemistä

__________________________________________________________________________

Mikä ihmeen Jähti, todennäköisesti moni tämänkin artikkelin lukija ihmettelee?

Infoa lyhyen kaavan mukaan:

Perinelaiva Perämeren Jähti

Rakennettu vanhan 1800-luvun laivanrakennusperinteen mukaisesti, mutta nykyajan turvallisuusmääräykset tarkasti huomioiden.

Perämeren rannikolla kaljaasityyppisistä aluksista on käytetty nimitystä jähti. Nimitys tulee ruotsin sanasta jakt, jahti.

Rakentaja Meri-Lapin Työhönvalmennussäätiö.

Pituus 22 m ja leveys 5,3 m. Syväys 1,9 m ja uppouma 36 tonnia, matkanopeus 7, huippunopeus 12 solmua. Käyttövoimana on 250 hevosvoiman moottori ja tuulella 150 m2 purjeala.

Laiva laskettiin vesille 26. toukokuuta 2007.

Ja nyt sitten itse asiaan...

Vastikään Pohjolan Sanomissa oli Juhani Hiltusen artikkeli, jossa todetaan, että uusi omistaja aloittaa risteilykauden.

Viime vuodesta saakka myynnissä ollut perinnelaiva Perämeren Jähti pysyy Kemissä. 

Laivan operatiivisesta toiminnasta vastaa Olli Ahonen, jolla kokemusta takavuosilta Jähdin kipparoinnista. Hän pyöritti Jähdin toimintaa vuonna 2011 keikkavuokralaisena ja vuonna 2012 kausivuokralaisena.

Jähdin ostajataho on JPHeikki Oy, jonka taustalla hääräilee Heikki Ikonen. Ahonen ja Ikonen ovat tutustuneet toisiinsa purjehtimisen kautta.

Liikennöintilupa on voimassa syyskuun loppuun.

Markkinointia suunnataan erityisesti yrityksille ja suurehkoille ryhmille, mutta myös muutama avoin yleisöristeily järjestetään.

Kaksikon katseet ovat kuitenkin jo ensi vuodessa, jolloin pystytään järjestämään täysipainoinen kausi. Ahonen ja Ikonen uskovat Jähdille olevan tilausta.

Näin uskon minäkin!  Onnea ja menestystä!

Ruotsin Pajala - tulevaisuuden maailmannapa(ko)?

Otsikon taustaa:

Osallistuin 20.-21.01.2011 Ruotsin Pajalassa Crossborder Tornedalen Yhteistyökumppaneiden kokoukseen ja seminaariin AKAVA Lappi edustajana.

Mielenkiintoiseen kokouspäivään osallistui kymmenisen osallistujaa, joiden joukossa oli mm. Ruotsin puolen EURES-päättäjä, eräänlainen rahakirstunvartija Torbjörn Wallin. Suomen vastaava edustaja Laura Perheentupa oli estynyt saapumasta em. tilaisuuteen.

Crossborder Tornedalen lähitulevaisuuden rahoituksen turvaaminen on tärkeä, sillä koko Kalottialueen merkitys kasvaa. Siihen liittyy erittäin olennaisesti Ruotsin Pajalan ja myös Tornionjokilaakson Suomen puolen kaivoshankkeiden erittäin todennäköinen käynnistyminen…

Seminaariosuuden erittäin positiivista antia oli Pajalan paikallisgurun, ”kansanmiehen” Bengt Niskan rennonletkeä mutta asiapitoinen info lähitulevaisuudesta. Kunnallisneuvos, nykyisen Pajala Utveckling AB:n uusi toimitusjohtaja esitti Pajalan kunnianhimoiset kehitysnäkymät tuleville vuosille.

Todella mukaansatempaavasta esityksestä tuli mielikuva, että Ruotsin Pajala on tulevaisuudessa maailmannapa. 

Vaikka tuo ehdollinen jos-sanakin putkahti esityksessä esiin. Tosin ei kovin voimallisesti, sillä esittäjällä oli vahvaakin vahvempi usko asiaansa.

Hän vakuutti Ruotsin valtion, Norrbottenin läänin ja itse Pajalan kunnan investointien kaivoshankkeiden edistämiseksi olevan kannattavia – puhumattakaan itse Northland Resources kaivosyhtiön toteuttamista investoinneista.

Yritys on kanadalainen, Oslon pörssissä noteerattu kaivosyhtiö, joka on vakavissa aikeissa hyödyntää Suomen ja Ruotsin malmivarantoja.

Ruotsin puolella toteutuu kolme ja Suomen puolella yksi kaivoshanke erittäin suurella todennäköisyydellä.

Ohjautuuko kaikki malmi aikanaan Norjan Narvikin sataman kautta maailmalle, on Suomen puolen kaivoshankkeen osalta avoin…

Bengt Niskan esityksessä painottui yhteistyön merkitys yli valtakunnanrajojen.

Esityksen aikana ja nimenomaan esityksen jälkeisessä vapaamuotoisessa keskusteluosuudessa painottui luonnollisesti Crossborder Tornedalen-yhteisön rooli nimenomaan työvoiman rekrytointialueella.

Arvelen, että monen lukijan takaraivossa on suuri kysymysmerkki – mikä ihmeen Crossborder Tornedalen?

Se on pelkistettynä työnvälitystoimintaan liittyvä, lähinnä työvoiman liikkuvuutta edistävä hanke Pohjoiskalotilla ja nimenomaan Tornionlaaksossa. Se on oikeastaan kaikkea työhön liittyvää toimintaa rajan pinnassa.

Toivottavasti lähitulevaisuudessa yhteistyömme tiivistyy ja projektimme saa tarpeellista ja riittävää ymmärtämystä Helsinkiä, Tukholmaa ja Brysseliä myöten.

Valitettavasti monissa muissa yhteyksissä olen ollut havaitsevinani, että Suomen puolella lähinnä Rovaniemellä, hallintokaupungissamme ei löydy riittävää ymmärrystä Kemi-Tornion talousalueelle ja niin sanotulle Perämeren kaarelle.

Taustalla saattaa olla hallintobyrokraattien aiheellinen pelko painoarvomme kohenemiseen suhteessa hallintokaupunkiimme. Toki niinhän siinä reaalimaailmassa lähitulevaisuudessa käykin…

Suomen puolella lisämausteensa soppaan on antanut meneillään oleva ja ratkaisuvaiheessa oleva kuntajakoselvitys.Minulle on muodostunut mielikuva, että  Crossborder Tornedalen-yhteisökin on tällä hetkellä "hiukan heikossa hapessa" - toivottavasti ole väärässä...

____________________________________________________________________________

Edellä oleva teksti on supistettu lehdistöversio aikanaan kirjoittamastani tekstistä.

Tällä hetkellä Ruotsin Pajalassa ei mene niin hyvin kuin edellä toivottiin. Northland Resources kaivosyhtiö on suurissa talousvaikeuksissa. Muun muassa Suomen puolelle suunniteltu, kiistelty Hannukaisen kaivoshanke ollaan ajamassa alas.

Minulle on muodostunut mielikuva, että  Crossborder Tornedalen-yhteisökin on tällä hetkellä "hiukan heikossa hapessa" - toivottavasti ole väärässä. Todettakoon, että itse en ole ollut em. yhteisön kuvioissa mukana pariin vuoteen.

Toivottavasti kaikki em. ongelmat ovat väliaikaisia ja niihin löydetään kaikkia osapuolia tyydyttävät ratkaisut.

Väärä aamuanalysointini

Kirjoitin aamu-uutisia kuunnellessani, että maailma ei ole muuttunut. Myönnän avoimesti, että olen tehnyt väärän analyysin.

Miksi?

Siksi, että katseltuani hetki sitten eri lehtien viimeisimpiä kuvia maailmalta minun on rehellisesti todettava, että maailma on muuttunut aika lailla.

Muun muassa Gazan alueella on maisemaa, nimenomaan kaupunkimaisemaa muokattu, tuunattu niin perusteellisesti, että tilanteen toivottavasti pikapuolin rauhoituttua, on ammattitaitoisille rakennusmiehille taas töitä kuukausiksi, kukaties vuosikausiksi...

Maailmalta ei mitään uutta...

Heräsin rauhallisesti noin kello seitsemän aikoihin. Oli kaunis kesäaamu ja lämmin, kukaties ihan helteinen päivä odotettavissa - hyvä niin.

Radiosta alkoi uutislähetys.

Radiouutisista kuulin, että YK:n uusi pääsihteeri Ban Ki Moon oli antanut lausuntojaan maailman ja nimenomaan Lähi-Idän tilanteesta. YK:n pääsihteeri on myöntänyt, että hänen virkakautensa alkua ovat varjostaneet monet kriisit ympäri maailman.

Hänen tavoitteena on Lähi-Idän matkallaan keskustella sekä Israelin että palestiinalaisten johtajien kanssa, jotta kriisitilanne rauhoittuisi - asiassa ei ole mitään uutta.

Kuulin myös, että EU:n edustajat yrittävät omalta osaltaan ratkaista Itä-Ukrainan ongelmavyyhtiä - asiassa ei ole mitään uutta.

Kuulin myös, että Norja on varautunut tiukkoihin turvatoimiin terroriuhan vuoksi - asiassa ei ole mitään uutta.

Kuulin myös, että muutama autopommi oli taas räjähtänyt maailman tämänhetkisissä kriisikohteissa - asiassa ei mitään uutta.

Jäin mietiskelemään aamukahvia juodessani, eikö maailmalla vallitsevaan vihanpitoon tule koskaan loppua.

Todennäköisesti ei perinteisin konstein, koska vihanpitoa on jatkunut nykyisellään jo sukupolvien ajan. Käyttäytymismallit on saatu äidinmaidon mukana kaikissa, missä tahansa maailmalla vellovissa kriiseissä.

Tuli mieleen utopistinen ajatus, että kuulisi edes kerran radiouutiset, jossa maailmalta kuuluu pelkkää hyvää...

Populistista nimikikkailua

Aluksi perinteinen ”aasinsilta” otsikon asialle:

Tulimme Kemiin paluumuuttajina elokuussa 1981 kaikkiaan noin 13 vuotta kestäneeltä Etelä-/Kaakkois-Suomi keikalta. Kemiin oli mukava tulla ja täällä on hyvä asua – edelleenkin.

Tulin töihin Kemin ammattikouluun ammattiaineiden opettajan virkaan. Sittemmin olin töissä Kemin ammattioppilaitoksessa, edelleen Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kuntayhtymään kuuluvassa Kemi-Tornion ammattiopiston Tekniikka ja ravintola-alan, kemian osastolla ja tarkemmin paperiprosessinhoitajan opintolinjalla ja viimein Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian – Ammattiopisto Lappian Kivikankaan tekniikan yksikön prosessiosastolla – yksinkertaista ja sekoselkeää, eikö totta?

Olen siirtynyt em. kuvioista 01.10.2008 täysin ansaitsemalleni eläkkeelle. Olen siis opetusalan eläkeläinen Kemistä…

Eräässä vaiheessa keskusteltiin kiivaasti, onko Kemin yksikkö Karjalahden vai Tervaharjun yksikkö.

Mikäli vielä oikein muistan, eräät populistiset vouhakkeet saivat päättäjien päät käännetyksi, että yksikkömme on Tervaharjun yksikkö.

Karjalahti oli kuulemma liian rahvaanomainen, surkean vanha ja epäonnistunut nimenä, se ei ollut alkuunkaan niin seksikäs ja vetovoimainen kuin Tervaharju. Historia ja karttatuntemus heitettiin totaalisesti romukoppaan!

Onneksi Karjalahti on säilynyt nimenä ja se on erittäin valovoimainen alueena nykyisin, se alkaa olla yrityksiä pullollaan, vaikka sen paikalla vielä 1900-luvun alussa oli nimensä mukaisesti lahti, jonka rannoilla karjaa laidunnettiin ja jossa mm. pikkupojat kävivät ongella.

No niin ja itse asiaan…

Ei ole montakaan kuukautta aikaa, kun talousalueellamme väännettiin tosissaan kättä sanoista Meri-Lappi ja Merilappi.

Googlasin netissä sanan Meri-Lappi:
Meri-Lappi on Perämeren rannikolla oleva Lapin nykymaakunnan lounaisosa, Pohjois-Pohjanmaan ja Ruotsin välissä oleva alue ja sama kuin Kemi-Tornion seutukunta. Aiemmin Meri-Lapilla saatettiin viitata myös Jäämeren rannikkoon Petsamossa sen ollessa osa Suomen Lappia vuosina 1922–1944.

Meri-Lapin alueelle on kerääntynyt suuri joukko isoja yrityksiä. Tämä johtunee hyvistä kulkuyhteyksistä meritse sekä rautateitse. Suurimmat tuotantolaitokset sijaitsevat Kemissä ja Torniossa.

Googlasin netissä myös uteliaisuuttani sanan Merilappi:
Esiin tuli markkinointiin ja naisjalkapalloon liittyviä käsitteitä.

”Minä taidan olla hiukan syntymätyhmä.” sanoi aikanaan opettajakollegani, joka ei välttämättä ymmärtänyt jotain asiakokonaisuutta kertalaakista.

En sano aivan edellä esitetyllä tavalla mutta en yksinkertaisesti ymmärrä, mikä vika muka yhdessä väliviivassa loppujen lopuksi on...

Onneksi niin sanottu järki voitti em. nimiasiassa ja entinen Kemi-Tornio alueen kehittämiskeskus muuttui Meri-Lapin kehittämiskeskus-nimeksi. Viimeksi mainittu on hyvä, selkeä ja asiallinen nimi.

Onneksi brändipopulismi-hengessä ei lähdetty yhtään suurempaan nimimuutokseen.

Työttömyys yhteiskunnassa

Kansantalouden oravanpyörän toiminta lähestyy ikiliikkujaa: Kun työllisyys paranee, työttömyysaste alenee > ansio- ja verotulot lisääntyvät > ostovoima paranee, kulutuskysyntä lisääntyy eli kansalaisilla on mahdollisuus ostaa yhä enemmän erilaisia hyödykkeitä; tuotteita ja palveluja.

Se merkitsee, että tuote- ja palvelutarjonta – tuotanto – lisääntyy > yritykset ja julkinen sektori tarvitsevat lisää työvoimaa, työllisyys yhä edelleen paranee, jne., loppuhuipentumana ennen tavoiteltiin täystyöllisyyttä.

Prosessiin liittyvät myös käsitteet: säästäminen, tulonsiirrot, osingot, inflaatio, nykyisin myös käsitteet: pätkätyö, töiden/palvelujen ulkoistaminen ja kilpailuttaminen, yrityksen arvon/lisäarvon aggressiivinen kasvattaminen, yritysjohdon optiot, kvartaalitalous, tulosvaroitus, yt-neuvottelut, globalisaatio, jne. …

Mahdetaanko täystyöllisyyttä utopistisena edes tavoitella enää nykyaikana?

Käsitteeseen työllisyys tai toisaalta työttömyyteen kulminoituu nykyisin kuitenkin kaikki. Mikä on se viisastenkivi, jolla työttömyys saadaan nujerrettua tai edes selkeästi alennettua?

Nykyhallituksen synnyttämisen yhteydessä SDP:n vastavalittu puheenjohtaja Antti Rinne otti työttömyyden alentamisen rohkeasti päätavoitteeksi - hyvä niin. Sittemmin hänet nimitettiin valtionvarainministeriksi, jonka jälkeen lausunnot ovat jonkin verran loiventuneet...

Muistuupa mieleeni yleisönosastokirjoituksia, joissa lähestyttiin työttömyyttä ja työttömiä mielenkiintoisella tavalla.

Varsinkin näkemys, että työttömät eivät olisikaan turha menoerä yhteiskunnassa, vaan ilmiö, joka on tarpeellinen, lähes välttämätön, on shokeeraavan  mielenkiintoinen, realistinen ja toisaalta järkyttävän murheellinen…

Työttömyys yhteiskunnassa - liikkeelle paneva voima(ko) - jo on aikoihin eletty!

Menepä perustelemaan peruspäivärahalla kitkuttelevalle totaalikyykytetylle pitkäaikaistyöttömälle, että sinä olet kansantalouden oravanpyörässä loppujen lopuksi välttämätön – sinä olet tuiki tarpeellinen peloke.

Suomessa on virallisten tilastojen mukaan jonkin verran alle 10 prosenttia työttömiä ja hiukan yli 90 prosenttia työllisiä, työssäkäyviä.

Työttömäksi joutumisen uhka, suoranainen pelko saa kritiikin keihäänkärjet tylsymään ja painumaan maata kohti ja pahimmat uhoajat kumman hiljaisiksi, jopa nöyriksi. Työlliset, työssäkäyvät pidetään varpaillaan.

Keino toimii tehokkaasti, kun lisäksi sekä työttömät että työssäkäyvät saadaan passiivisiksi, hiljaisiksi…

Toisaalta kuitenkin iän ja kokemuksen tuomaa vakaata työpanosta kaivataan viime vuosien eläkeratkaisujen puitteissa, mutta jo kohtalaisen nuoresta työntekijäkunnasta yritysmaailmassa yritetään päästä eroon, jotta tuloskehitys nykyaikaisessa kvartaalitaloudessa olisi siedettävä, yritykselle saadaan lisäarvoa ja osakkeenomistajalle muhkeammat osingot ynnä johtajille kukaties vielä muhkeammat optiot.

Suomessa monilla talousalueilla on menossa monia mielenkiintoisia kehitysprosesseja.

On puhuttu kuntaliitoksista ja niiden yhteydessä säästöistä. On puhuttu yli kuntarajojen monikuntaisista sosiaali- ja terveyspiirien toteuttamisista. On puhuttu uusista koulutuskuntayhtymistä, jne. …

Jotta todellisia säästöjä syntyy, jokainen tehtävä, työpaikka on käytävä kriittisesti suurennuslasin kanssa läpi.

Tällöin on mahdollista ja erittäin todennäköistä, että työttömyysuhan alle/työttömiksi joutuu ammattitaitoisia henkilöitä, ikävä kyllä hyödyllisiä ruohonjuuritason tekeviä käsiäkin.

Todennäköisesti pääasiassa niitä maanhiljaisia, jotka eivät missään työelämänsä vaiheessa ole saaneet ääntänsä aidosti kuuluviin. Heidän työpanokselleen ei löydy uusissa organisaatioissa enää käyttöä.

Kuntien nimeämiltä päättäjiltä on löydyttävä kauaskantoista rohkeutta päättää henkilöstövalinnoissa johtohenkilöiden osalta vähintään kymmenen vuoden päähän.

Rohkeutta lähteä hakemaan ns. tulevaisuuden tähtiä, innovatiivisia vaikuttajia nimenomaan johtopaikoille – se on tosi kova haaste.

EU-direktiivinen uusiotaksimatka

Jälleenvalittu EU-parlamentaarikko, aina- ja sanavalmis Paavo Väyrynen ja minä olimme kokouksessa Hotelli Merihovissa Kemissä muutaman muun kokousedustajan kanssa.

Sikarinsavuisessa kokouskabinetissa käytiin läpi merkittäviä asioita ja päätökset tehtiin liikuttavan yksimielisyyden vallitessa.
Paavo Väyrynen antoi ymmärtää, että ei hän oikein tätä seutukunnan nykymenoa ymmärrä eikä hyväksy. Miten on mahdollista, että laajaa kuntaliitosta ei vieläkään saatu oli aikaan?

Kokouksen jälkeen minun oli lähdettävä pikapikaa lentokentälle ehtiäkseni Helsinkiin – mahdollisesti lähtevään – MayBe-lentokoneeseen. Helsingissä oli määrä pitää vielä samana päivänä toinen kokous, alkoi jo olla kiire. Pyysin tarjoilijaa tilaamaan välittömästi taksin.

Paavo Väyrynen halusi jäädä tervehtimään kannattajiaan, sillä saihan hän Kemistä aika kasan ääniä viimeksi
pidetyissä, mutta ei ilmeisesti viimeisissä EU-vaaleissa. Sanoi käväisevänsä myös Sisäsataman rantabulevardilla, joka on pistetty tosi upeaan kuntoon...

Sanoin hänelle:” Kyllä, kyllä, sitä kyllä kelpaa tulla naapurikunnastakin ihailemaan!

Menin hotellin alakertaan, jossa hotellin virkailija kysyi: ”Onko luottokorttia?” ”Ei ole, sillä maksan aina riihikuivalla rahalla!” sanoin hänelle yksiselitteisesti. Edellisessä järjestöelämässäni minulta olisi löytynyt niitä vinopino…
Menin ulos, jossa taksi jo odottikin oven edessä. Yllättäen minulta kysyttiin: ”Onko Herralla rahaa?” Ison tilataksin sisällä oli kolme hiukan epämääräisen näköistä, tumma-asuista, koppalakkista, tummanoloista, suomenkieltä hiukan oudolla painotuksella puhuvaa miestä, oikeastaan miehenroikaletta.

”Taksimatkaanko lentokentälle?” kysyin ihmetellen takaisin. ”Niin Herra, taksimatkaan lentokentälle!” sanoi yksi miehenroikaleista...
”Eiköhän minulla sen verran sentään!” sanoin lompsaani vilauttaen, jossa oli muutama satanen näitä nykyseteleitä, euroja.
Se oli virhe! Se oli todella paha virhe, jonka huomasin taksimatkaa maksaessani jonkin ajan päästä.

Ihmettelin hiukan, että taksikuskeja oli tyhjässä tilataksissa kaikkiaan kolme. Saavuimme ajoissa lentokentälle, jossa kone – ihme ja kumma – jo odottikin ja Kemiin tulijat odottelivat takseja.
Tiedustelin matkan hintaa, jolloin minulle sanottiin, että uuden EU-direktiivin mukaan varmuussyistä taksissa täytyy olla kolme kuljettajaa, joten siltä osin minun on maksettava myös kaikille kuljettajille palkka.

Ihmettelin kyllä uutta EU-direktiiviä, mutta en jäänyt siitä kinastelemaan. ”Mitä se matka uuden EU-direktiivin mukaisesti keskustasta lentokentälle sitten maksaa?” tiedustelin. ” Se tekee sataseitsemänkymmentä euroa (170€)!” sanoi yksi tummansävyisistä miehenroikaleista, ”taksikuskeista”.” Sataseitsemänkymmentä euroa (170€)! Ei helvetissä! Sillähän jo halpalentona lentää edestakaisin Kemi-Helsinki-Kemi! Tämähän on aivan tolkutonta!” suorastaan huusin tilataksin takapenkillä...

” Sataseitsemänkymmentä euroa (170€)! Kyllä! Uusi EU-direktiivi sen määrää! Me emme voi sille mitään! Olemme pahoillamme Herra!” sanoi yksi ”taksikuskeista”.
”Lisäksi kuka tahansa saa tulla ajelemaan taksia mihin maahan tahansa ja minkälaisella kalustolla tahansa!” toinen säesti. ”Hyvää lentomatkaa Herralle!” sanoi kolmas.

” Ei voi olla totta! Ei voi olla totta! Suomesta tulee korruptoitunut Takapajula tätä menoa!” voihkin, suorastaan raivosin noustessani kolmimiehityksellisestä EU-direktiivitilataksista...
_______________________________________________________________________

”Mitä sinä huudat keskellä yötä?” vaimoni kysyi ihmeissään minua herätellessään...

”Unta! Tämä olikin onneksi vain unta! Mikä helpotus!” sanoin unenpöperöissäni ja kerroin
”taksimatkani” aamukahvilla vaimolleni.

Vai oliko unta sittenkään...